Hyppää sisältöön

Paloriski-ilmoitus 

Viranomaisten tulee ilmoittaa virkatoimiensa yhteydessä tai muutoin havaitsemastaan ilmeisestä palonvaarasta tai muusta onnettomuusriskistä pelastusviranomaiselle (pelastuslain 42 § pykälä). 

Ilmoitusvelvollisuus koskee myös kuntaa, muuta julkisyhteisöä ja näiden palveluksessa olevaa henkilöstöä. Myös hoitolaitoksen ylläpidosta ja palvelu- ja tukiasumisen järjestämisestä huolehtiva toiminnanharjoittaja ja tämän palveluksessa oleva henkilöstö on velvollinen ilmoittamaan havaitusta vaarasta.

Ilmoituksen voi tehdä myös yksityinen toiminnanharjoittaja tai henkilö. 

Ilmoituksen voitte tehdä paloriski-ilmoitus lomakkeella

Huomioittehan, että ilmoituksen käsittely vaatii pelastusviranomaisen yhteydenoton lisätietojen selvittämiseksi, joten jättäkää ilmoitukseen ajankohtaiset yhteystietonne asian sujuvan käsittelyn edesauttamiseksi, kiitos!

Esimerkkejä mahdollisista vaaroista ja riskeistä 

  • Huoneistossa ei ole toimivia palovaroittimia (vaatimus vähintään yksi palovaroitin per tason alkava 60m2)
  • Asuntoon ja/tai sen välittömään ympäristöön on kertynyt huomattava määrä tavaraa/jätettä, joka vaikeuttaa asunnossa toimimista tai poistumisteiden käytettävyyttä. 
  • Asunnossa on vaara, että palo voi syttyä ja levitä poikkeuksellisen nopeasti, esim. liedellä tai tulisijan välittömässä läheisyydessä säilytetään ylimääräistä tavaraa. 
  • Sauna on täynnä tavaraa tai kiukaan välittömässä läheisyydessä on tavaraa. 
     

Lisätietoja

Päivystävä palotarkastaja, p. 029 151 2512, arkisin klo 9.00-11.30. 

Anna palautetta