Työhyvinvointikoordinaattori Tiia Kokkonen
Tiia aloitti maaliskuussa pelastuslaitoksen työhyvinvointikoordinaattorina. Hän vastaa pelastajien ja sopimuspalokuntalaisten kuntotestauksista ja neuvoo työkyvyn ylläpitämisessä.
”Työskentelin aiemmin yksityisellä sektorilla fysioterapeuttina, ennen kuin siirryin Sosterille ja sieltä Eloisalle hanketyöntekijäksi. Kun hanke loppui, jäin Eloisalle Savonlinnan terapiapalveluihin töihin.
Pelastuslaitoksen työhyvinvointikoordinaattorin paikka aukesi minulle, kun sitä aiemmin hoitanut henkilö siirtyi muihin tehtäviin.
Olen tarttunut innolla toimeen. Tehtävänäni on saada sopimuspalokuntiin kuuluvien sammutusmiesten kuntotestaukset rullaamaan samaan tapaan kuin vakinaisten pelastajien testit. Työnkuvaani kuuluu myös pelastajien työkyvyn ylläpitäminen.
Ohjenuorana liikunta
Liikunnallisuus on osa minua ja se on ohjannut ammatin valintaanikin. Suoritin lukion jälkeen liikuntaneuvojan koulutuksen Tanhuvaaran urheiluopistossa ja jäin sinne töihin.
Liikunta oli silloin se kärki, ja halusin lisätä terveyspuolen osaamistani kouluttautumalla vielä fysioterapeutiksi. Tein Tanhuvaarassa jonkin verran näitä samoja testauksia, mitä palomiestenkin kuntotestiin kuuluu. Ensikosketuksen pelastusalaan sain, kun nuorempana yrittäjänä ohjasin liikuntatreenejä Savonlinnan paloasemalla.
Työni on varsin itsenäistä. Yhteistyötä teen esimerkiksi työsuojeluvaltuutettu Petri Suvimaan kanssa. Suunnitelmissamme on esimerkiksi järjestää työhyvinvointi-infoja pelastajille ja sopimuspalokuntalaisille.
Eloisa on antelias työnantaja. Henkilöstöedut ovat hyvät, hankin juuri työsuhdepyörän. Myös työnantajan iso koko on etu, sillä se tarjoaa paljon erilaisia tehtäviä ja mahdollisuuksia työsiirtoihin. Työnantaja on ollut myös joustava opintopäivieni suhteen. Kaikki työyhteisöt, joissa olen Eloisassa ollut, ovat olleet mukavia.
Opiskelua ja yleisurheilua
Opiskelen parhaillaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa monialaisen toimintakyvyn edistämisen koulutusta, josta valmistun ylemmän amk:n fysioterapeutiksi. Saan pakolliset opinnot valmiiksi tässä keväällä. Valmistuminen voisi häämöttää puolentoista vuoden päässä.
Vapaa-aikani kuluu teini-ikäisten lasten, eläinten ja liikunnan parissa. Meillä on kaksi hevosta ja koirankin kanssa tulee paljon ulkoiltua. Uusimpana harrastuksena aloitin aikuisyleisurheilun, jossa aion myös kilpailla. Aiemmin kisasin ratsastuksessa. Minussa taitaakin elää pieni kilpaurheilija.”
Työhyvinvointikoordinaattori Tiia Kokkonen liikuttaa muita ja liikkuu paljon itsekin.