Hyppää sisältöön

Tietoa meistä

Punkaharjun kauniit maisemat ovat tunnettuja kansainvälisestikin. Harjun läheisyydessä sijaitsee myös Punkaharjun paloasema, jolla toimii parinkymmenen aktiivisen sopimuspalokuntalaisen porukka. Hälytystehtävillä on mukana neljä naista. Lisäksi kymmenkunta naista muodostaa naisosastomme, jolla on muonitussopimus pelastuslaitoksen kanssa.

Nuoriso-osastollamme on vajaa kymmenen nuorta ja kaksi vetäjää. Nuoret harjoittelevat keskiviikkoisin klo 17.30–19.

Hoidamme vuosittain noin 150 tehtävää. Ensivastetehtäviä oli viime vuonna kymmenkunta. Suurin osa tehtävistä hoidetaan oman sopimuspalokunnan kesken. Yleisimpiä ovat tieliikenneonnettomuuksien, vahingontorjunnan ja myrskytuhojen hoitoon liittyvät tehtävät sekä automaattihälytyskeikat. Myrskyt ovat vuosi vuodelta lisääntyneet.

Tieliikenneonnettomuudet ovat yleisimpiä keväällä ja syksyllä. Seudun liikenteessä kulkee paljon rekkoja. Vaarallisten aineiden kuljetukset liikkuvat usein ilta- ja yöaikaan. Vaaralliset aineet ovat vesistöympäristössä erittäin riskialttiita.

Rakennus- ja maastopaloja sattuu jonkin verran. Maastopaloja on ollut joinakin vuosina huomattavan paljon. Yksi sammutusmiehemme totesi eräänä kesänä olleensa melkein enemmän sammutustehtävillä kuin varsinaisissa töissään.

Punkaharjun seudulla toimivien sopimuspalokuntalaistemme työnantajat ovat varsin myötämielisiä sopimuspalokuntatoiminnalle. Jos päivän aikana sattuu hälytys, keskustan alueelta saadaan usein auto täyteen sammutusmiehiä.

Tervetuloa mukaan!

Uudet jäsenet ovat meille aina tervetulleita. Olisi hyvä, jos saisimme 1–2 uutta jäsentä vuosittain, sillä ihmisiä muuttaa aika ajoin pois paikkakunnaltamme.

Näkyvyys on meille tärkeää. Olemme aktiivisesti mukana kylän tapahtumissa. Syksyllä vietettävään Päivä paloasemalla -tapahtumaan onkin yleensä osallistunut parisen sataa kävijää.

Harjoittelemme tiistaisin ja torstaisin klo 18. Koronapandemian vuoksi jaoimme porukan harjoituksissa pienempiin ryhmiin. Käytäntö osoittautui hyväksi ja jäi pysyväksi: jokainen pääsee siten paremmin tekemään harjoituksen. Hybridiyksikkö tai ryhmänjohtaja vetää aina harjoitukset ja asemavastaavamme laatii harjoitusohjelman. 

Löydät meidät netistä ja somekanavilta:
Facebook
Instagram

Tutustu meihin: esittelyssä Juha Massinen

Liityin kaverin houkuttelemana sopimuspalokuntaan vuonna 1989. Aloitin vuoden 2022 alussa paloaseman päällikkönä, sitä ennen ehdin toimia VPK:n puheenjohtajana 11 vuotta. VPK:n hallituksen jäsenenä olen ollut 90-luvulta lähtien.

Toimin myös ryhmänjohtajana ja olen Etelä-Savon sopimuspalokuntien alueneuvottelukunnan työvaliokunnan varajäsen.

Lisäksi olen mukana Sopimuspalokuntien elinvoimaisuuden kehittäminen harva-alueella -hankkeen työryhmässä, jonka tavoitteena on parantaa sopimuspalokuntien tehtäväprofiilia ja imagoa.

Armeijan jälkeen olisin voinut ryhtyä palokuntalaiseksikin, mutta silloin oli jo toinen vakityöpaikka tiedossa. Siviilissä työskentelen nykyisin Metsä Woodin tehtaalla teollisuuspalomestarina. Pystyn tuomaan teollisuuspuolelta tietämystä palokuntatoimintaan ja toisinpäin.

Olisi hyvä, jos sopimuspalokunnissa hyödynnettäisiin nykyistä enemmän myös siviilipuolen osaamista.

Pienillä paikkakunnilla sopimuspalokuntaan tarvitaan jatkuvasti uusia tekijöitä. Näkevyys on tärkeää, ja sen vuoksi meidän pitääkin lähteä mukaan kylän tapahtumiin ja olla esillä. Käyn pitämässä turvallisuuskoulutuksia yrityksille ja taloyhtiöille sekä turvallisuusneuvontaa erilaisille ryhmille.

Matkan varrella on ollut monenlaisia keikkoja, isompia ja pienempiä. Ensimmäinen keikkani oli kompostipalo. Sittemmin on ollut isompiakin tulipaloja, kuten Metsä Woodin tehtaan kattopalo, seurakuntatalon palo ja joitakin rivitalojen paloja.

Tuleehan tässä hommassa pakostikin myös traagisia juttuja vastaan. Pelastuslaitoksella on kuitenkin käytössä hyvä jälkipuintimenettely, joka auttaa siinä, etteivät ikävät asiat jää mieltä painamaan.

Pikkuisen hilpeämpiäkin tapauksia on sattunut. Kerran ohikulkija kuuli savupiipussa olevan miehen avunhuudot, ja hälytti meidät paikalle. Kun autoimme miehen pois piipusta, hän ei muistanut, miten oli sinne päätynyt.

Sopimuspalokuntalaisuudessa parasta on toisten auttaminen, fyysinen tekeminen ja se, että hommia hoidetaan hirmuisen hyvällä porukalla. Tämä on harvoja harrastuksia, joissa porukan yhteishenki kannattelee tekemistä.

Punkaharjun paloasema

Kauppatie 2
58500 Punkaharju

Vastuuhenkilö: vs. palomestari Mikko Hakkarainen, puh. 044 794 3624

Palokunnan päällikkö Juha Massinen, puh. 040 539 8602
Palokuntayhdistyksen puheenjohtaja Mika Pesonen, puh. 050 560 6047

Viranomaispäivystys 24/7, puh. 0201 33 44 63

Asema kuuluu Savonlinnan paloasemaryhmään.