Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen tukena ja yhteistyökumppanina toimii yli 40 sopimuspalokuntaa. Sopimuspalokunnat huolehtivat osaltaan pelastustoimesta tekemänsä sopimuksen puitteissa.
Länsi-Uudenmaan alueella toimii vapaaehtoista henkilöstöä yli 40 sopimuspalokunnassa (VPK) sekä sivutoimista henkilöstöä Tenholassa ja Hangossa. Sopimuspalokuntiin kuuluu noin 1 000 palokuntalaista. He huolehtivat osaltaan pelastustoiminnasta ja turvallisuusviestinnästä (mm. neuvonta, koulutukset, yleisötapahtumat).
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos tekee kiinteää yhteistyötä vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) kanssa. Yhteistyökokouksia järjestetään 4 kertaa vuodessa. Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta.
Useimmiten Vapepa hälytetään kadonneen ihmisen etsintään, mutta vapaaehtoisia tarvitaan myös esimerkiksi antamaan henkistä tukea, ohjaamaan liikennettä ja auttamaan evakuoinneissa.
Suomen Meripelastusseura koordinoi vapaaehtoista meripelastustoimintaa. LUP:n alueella toimii neljä yhteistyösopimuksen tehnyttä meripelastusseuraa.
Lohjalla, Vihdissä, Karkkilassa, Nummi-Pusulassa, Karjalohjalla ja Siuntiossa toimii yhteensä 13 sopimuspalokuntaa. Yksi niistä on Lohjan Kirkniemen paperitehtaan tehdaspalokunta (Sappi Finland).