Hyppää sisältöön

Yleinen vaaramerkki on osa monikanavaista hälytysjärjestelmää

Vaara- ja hätätilanteissa viranomaiset varoittavat väestöä uhkaavasta, välittömästä vaarasta yleisellä vaaramerkillä ja vaaratiedotteella. Yleinen vaaramerkki annetaan ulkohälyttimien välityksellä tai taajamien ulkopuolella kulkuneuvoon asennetuilla liikkuvilla hälyttimillä. Väestöhälytinjärjestelmä ei kata kaikkia alueita. Hälyttimet on sijoitettu ensisijaisesti sinne, missä asuu tai liikkuu eniten ihmisiä. Väestöhälyttimet on tarkoitettu ensisijaisesti ulkona liikkuvien varoittamiseen, eikä ääni välttämättä kuulu sisätiloihin ollenkaan. Myös maastonmuodot, rakennettu ympäristö ja säätila vaikuttavat hälyttimien kuuluvuuteen.

Jokaisen on hyvä tunnistaa väestöhälyttimellä soitettava kokeilu- ja vaaramerkki sekä tietää, mitä yleisen vaaramerkin kuuluessa tulee tehdä.

 Sireenin ja ääniaallon kuva oranssilla pohjalla. Esitetty testausääni, yleinen vaaramerkki ja vaara ohi -merkki.Tekstitys kuvan alla.

  • Yleinen vaaramerkki on minuutin mittainen nouseva ja laskeva ääni tai kuuluttamalla annettu varoitus.
  • Vaara ohi -merkki on minuutin mittainen tasainen äänimerkki. Se ilmoittaa, että uhka tai vaara on ohi.
  • Testausääni on 7 sekuntia kestävä tasainen ääni. Väestöhälyttimien testaus-/koesoitto tehdään joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina klo 12. Testauksessa voi kuulua myös puhetiedote ”hälyttimien kokeilu, prov alarm, testing sirens”. Testausäänet eivät edellytä asukkailta ja alueella oleskelevilta toimenpiteitä. Kokeilun tarkoituksena on auttaa havaitsemaan mahdollisia vikoja ulkohälytinlaitteistoissa. Pelastuslaitokset ja Hätäkeskuslaitos huolehtivat väestöhälytinten testauksesta.

Kuuntele näyte nousevasta ja laskevasta vaaramerkistä:

Kuulet yleisen vaaramerkin - toimi näin

  1. Siirry sisälle.
  2. Sulje ovet, ikkunat, tuuletusaukot ja ilmanvaihto.
  3. Avaa radio ja odota rauhallisesti ohjeita.
  4. Vältä puhelimen käyttöä (myös soittoa numeroon 112), etteivät linjat ruuhkaudu.
  5. Pysy sisällä.
  6. Älä poistu alueelta, ettet joudu matkalla vaaraan.

Suojautuminen sisätiloihin ja ohjeiden mukainen toiminta vaaratilanteessa on ensimmäinen ja yleensä riittävä suojautumistapa. Myös poikkeusoloissa. Sisätiloissa suljetaan ovet, ikkunat ja tuuletusaukot sekä pysäytetään ilmanvaihto, jos mahdollista. Vaaran ollessa ohi soitetaan vaara ohi -merkkiääni. Jokaisen tulee tunnistaa yleinen vaaramerkki ja osata toimia oikein sen kuultuaan.

Yleiseen vaaramerkkiin liittyy aina vaaratiedote

Viranomaiset voivat varoittaa asukkaita monilla tavoilla. Tärkein keino on vaaratiedote, joka annetaan aina väestöhälyttimellä soitettavan yleisen vaaramerkin lisäksi. Vaaratiedote luetaan radiossa ja näytetään teksti-TV:n sivulla 112 sekä tarvittaessa myös televisiossa ruudun yläreunassa juoksevana tekstinä. Vaaratiedote julkaistaan myös muun muassa 112 Suomi-sovelluksessa, YLE:n uutisvahtisovelluksessa sekä sivustoilla pelastustoimi.fi ja 112.fi. Vaaratiedotteen tarkoitus on varoittaa vaarallisesta tapahtumasta ja antaa toimintaohjeita.

Sosiaalisessa mediassa olevaan informaatioon kannattaa suhtautua varauksella. Varmista tiedon alkuperä ja seuraa viranomaisten virallisia kanavia.

Kaasuvaara- ja säteilytilanteessa annetaan yleinen vaaramerkki

Toimi kaasuvaaratilanteessa yllä annettujen ohjeiden mukaisesti. Huomioi lisäksi, että

Mikäli olet jo sisätiloissa ja haistat kaasua

  • Paina märkä vaate suun eteen ja hengitä sen läpi.
  • Siirry ja pysyttele yläkerroksissa, jos mahdollista.
  • Kuuntele rauhassa radiota ja odota kunnes vaara on ohi.

Jos olet ulkona, etkä pääse sisälle

  • Pyri kaasupilven alta sivutuuleen.
  • Siirry mahdollisimman korkealle, esimerkiksi mäen päälle.
  • Käytä märkää vaatetta, ruohoa, turvetta tai sammalta suun edessä ja hengitä sen läpi.

Toimi näin säteilyvaaratilanteessa

Säteilytilannetta valvotaan jatkuvasti koko maassa. Säteilytilanteen erittäin pienetkin muutokset havaitaan heti ja niistä tiedotetaan välittömästi.

1. Siirry sisätiloihin

Tiivistä ovet, ikkunat, tuuletusaukot (teippi, pyyhe, vaatteet) ja sulje ilmastointi. Estät radioaktiivisen aineen pääsyn sisätiloihin. Siirry rakennuksen/huoneiston keskiosiin. Maan alle rakennetussa, tiiviissä ja ikkunattomassa kellarissa on paras suoja.

2. Varaudu ottamaan joditabletti

Ota joditabletti vasta viranomaisten kehotuksesta, jonka kuulet radiosta tai televisiosta. Joditabletit ehkäisevät radioaktiivisen jodin kertymistä kilpirauhaseen, mutta ne eivät anna muuta suojaa säteilylle. Varaudu hankkimalla niitä etukäteen apteekista. Joditabletteja ei saa/voi lähteä enää vaaratilanteessa noutamaan. 

3. Suojaa vesi ja ruoka – myös eläinten

Pakkaa elintarvikkeet tiiviisiin astioihin tai muovipusseihin. Siirrä tiiviisti pakatut elintarvikkeet jääkaappiin tai pakastimeen, koska ne suojaavat tehokkaasti radioaktiiviselta pölyltä. Suojaa myös eläinten ruoka, rehuvarasto ja vesi.

4. Lue, kuuntele ja etsi lisäohjeita sekä seuraa mediaa

Lisäohjeita saat mm. pelastusviranomaisilta, poliisilta, sisäministeriöstä, Säteilyturvakeskuksesta, yleensä kaikista tiedotusvälineistä esim. radio, televisio, Internet, Yleisradion teksti-TV:n sivuilta 868 (Pelastustoimi) ja 867 (Säteilyturvasivut). Suhtaudu varauksella sosiaalisen median julkaisuihin ja varmista niiden alkuperä.

Pakko mennä ulos – onko?

Harkitse tarkkaan, onko sinun aivan pakko mennä ulos? Jos päädyt tähän ratkaisuun, niin pukeudu tiiviiseen koko vartalon, ihon peittävään asuun. Käytä esim. sadevaatteita. Käytä hengityssuojainta, pyyhettä, paperia estämään radioaktiivisten hiukkasten pääsy keuhkoihin. Palatessasi huuhtele sadevarusteet jo ulkopuolella (jos mahdollista). Riisu kaikki vaatteet sisälle tullessasi eteiseen, sulje eteinen ja siirry peseytymään huolellisesti. 

Lue lisää:

112 Suomi -sovellus
STUK - Viranomaiset tekevät yhteistyötä säteilyvaaratilanteessa
Vaaratiedote
Poliisi
Säteilyturvakeskus
Sisäministeriö
Pelastuslaitokset
Pelastuslaki

Jos puhelinverkossa on häiriöitä etkä saa yhteyttä hätänumeroon:

  • Käynnistä puhelin uudelleen.
  • Ohita PIN-koodi ja soita 112.
  • Näin puhelin hakee toimivan verkon.
  • Hakeudu tarvittaessa häiriöalueen ulkopuolelle (esim. läheiselle mäelle tai muuhun korkeaan paikkaan).