Pelastustoiminnan tarkoituksena on pelastaa ja suojata ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä onnettomuuden uhatessa tai sattuessa sekä rajoittaa onnettomuudesta aiheutuvia vahinkoja ja lieventää onnettomuuden seurauksia.
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksella on jatkuvassa ympärivuorokautisessa valmiudessa noin 30 henkilöä kuudella vakinaisella pelastusasemalla Lahdessa, Heinolassa, Hollolassa ja Orimattilassa. Vakinaisen henkilöstön lisäksi Päijät-Hämeen alueella toimii 21 sopimuspalokuntaa, joihin kuuluu noin 500 hälytysosastolaista.
Pelastustoiminnan johtamisella tarkoitetaan ratkaisuja, joita hälytystehtävää johtava henkilö tekee pelastaakseen ja suojellakseen ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä. Pelastuslaki antaa pelastustoiminnan johtajalle suuret toimivaltuudet. Pelastustoiminnanjohtajalla on oikeus tarvittaessa evakuoida ihmisiä ja omaisuutta tai määrätä onnettomuuspaikan läheisyydessä olevia työkykyisiä henkilöitä avustamaan pelastustoiminnassa. Toimivaltuuksien vastapainoksi pelastustoiminnan johtaja toimii virkavastuun alaisena ja on vastuullinen tekemistään päätöksistä.
Pelastustoiminnan tarkoituksena on pelastaa ja suojata ihmisiä, omaisuutta ja ympäristöä onnettomuuden uhatessa tai sattuessa sekä rajoittaa onnettomuudesta aiheutuvia vahinkoja ja lieventää onnettomuuden seurauksia.
Pelastuslain mukaan pelastustoimintaan kuuluvat:
Hälytysten vastaanottaminen.
Väestön varoittaminen.
Uhkaavan onnettomuuden torjuminen.
Onnettomuuden uhrien ja vaarassa olevien ihmisten, ympäristön ja omaisuuden suojaaminen ja pelastaminen.
Tulipalojen sammuttaminen ja vahinkojen rajoittaminen.
Yllä oleviin tehtäviin liittyvät johtamis-, viestintä- huolto- ja muut tukitoiminnat.
Pelastustoiminnan tulee olla nopeaa, tehokasta ja turvallista niin päivittäisissä onnettomuuksissa kuin suuronnettomuuksissakin. Pelastustoiminnan valmius suunnitellaan pelastuslain ja valtakunnallisten ohjeiden mukaisesti. Pelastustoiminta on mitoitettu vastaamaan alueen riskejä ja onnettomuusuhkia.
Pelastustoimen tehtäväkenttä on laaja. Tehtäviin lukeutuvat:
tulipalot; rakennuspalot, liikennevälinepalot, maastopalot ja muut tulipalot
liikenneonnettomuudet; tie-, raide-, vesi- ja lentoliikenneonnettomuudet