Hyppää sisältöön
Palomies pumpulla

Tuttu ja hyväkuntoinen tulisija on turvallinen

Tutustu tulisijan ominaisuuksiin ja käyttöohjeisiin aina ennen sytytystä. Silloin voit nauttia sen tuomasta lämmöstä ja tunnelmasta. Nykyiset tulisijat ovat turvallisia ja myös helppokäyttöisiä. Vaaratilanteet syntyvät yleensä puutteellisesta osaamisesta, ymmärtämättömyydestä ja tulisijan väärästä käytöstä.

Valvo tulisijaa lämmityksen aikana.

Mieti ennen sytytystä

Ellet ole aiemmin sytyttänyt kyseistä tulisijaa, niin kannattaa etsiä sytyttämiseen liittyviä ohjeita. Voitko soittaa henkilölle, joka osaa tarvittaessa neuvoa sinua? Jos edelleen tunnet epävarmuutta, niin onko tulisijan sytyttäminen aivan välttämätöntä esim. lämmön saamiseksi. Sytyttäminen saattaa aiheuttaa isot savu- ja nokivahingot ja pahimmassa tapauksessa aiheutat tulipalon.

Perusohjeita tulisijan sytyttämiseen ja lämmittämiseen

Muista avata kaikki pellit ennen sytyttämistä. Useissa nykyisissä tulisijoissa on hormipellin lisäksi ns. sytytyspelti, joka laitetaan sytytysasentoon sytyttämisen ajaksi. Tulisijan sytyttyä kunnolla palautetaan sytytyspelti alkuasentoon. Varaavat tulisijat kierrättävät savukaasuja tulisijassa ja varaavat lämpöä tehokkaasti itseensä. Perinteisissä ”avotakoissa” on yleensä vain yksi pelti ja savukaasut (sekä osa lämmöstä) menevät suoraan piipusta ulos.

Pidä tulisija hyvässä kunnossa.

Pellit on auki, mutta savut tulevat sisälle

Mikäli tulisija on ollut jonkin aikaa käyttämätön, niin hormi saattaa olla kostea ja kylmä. Silloin se ei vedä kunnolla ja savut tulevat sisälle. Yli kolme vuotta käyttämättömänä ollut hormi ja tulisija tulee nuohota ennen käyttöä. Ellet ole kokenut sytyttäjä ja tunne tulisijaa, niin harkitse tulisijan käyttöä. Saatat aiheuttaa isoja savuvahinkoja, koska kylmää ja kosteaa savuhormia pitää yleensä ensin lämmittää.

Hormin ja tulisijan lämmitys

  1. Polta tulisijassa olevassa nuohousluukussa tai hormin laskunokiluukussa pieni määrä paperia. Esim. muutama kevyesti rutattu sanomalehden sivu. Näin saat avattua hormiin muodostuneen kosteus-/kylmäsulun ja hormin pitäisi alkaa taas vetää.
  2. Polta ensimmäisellä kerralla vain pieni määrä kuivia, hyvin palavia puita. Tulisijan lämmittäminen kannattaa aina aloittaa maltillisesti, ettei tulisija vaurioidu liian äkillisestä lämmön muutoksesta. Paljon käytettävää tulisijaa voidaan polttaa normaalisti ja lämmön tarpeen mukaisesti.
  3. Palaminen vaatii happea (ilmaa). Ellei tulisija vedä ja hormia on käytetty, tarvitaan syttymiseen korvausilmaa (vetoa). Voit avata oven tai tuuletusikkunan siksi aikaa, että saat riittävän vedon tulisijaan. Selvitä jo ennen sytyttämistä, voiko liesituuletinta käyttää samaan aikaan tulisijan kanssa.
  4. Polta vain kuivia, hyvin palavia puita hyvällä vedolla. Muista, ettei tulisijoja ole suunniteltu jätteiden polttamiseen. Roskat ja jätteet nokeavat piipun ja tuottavat mahdollisesti ympäristölle haitallisia palamisjätteitä. Roskat toimitetaan sekajätteeseen.
  5. Lämmitä tulisijaa kohtuudella. Etenkin varaavat takat saattavat vaurioitua liiallisesta lämmittämisestä. Perussääntönä voi pitää max. 2-3 pesällistä päivässä. 
  6. Sulje hormipelti vasta sitten, kun tulipesä on täysin pimeä. Kohenna hiillosta hangolla tms. välineellä. Älä sulje hormipeltiä, mikäli tulipesässä liekkejä tai hiillosta. Vanhat tarinat harakoille lämmittämisestä voi jättää omaan arvoonsa. Nykyiset tulisijat ovat varmatoimisia ja kehittyneitä lämmönlähteitä, joita on turvallinen käyttää. Hormipellin kiinni laittamisella ei siis ole kiire. 
  7. Kun hankit tulisijan, niin palovaroittimien lisäksi tulee hankkia häkävaroitin. Häkä on hajuton, mauton ja myrkyllinen kaasu, johon nukkuva ihminen ei yleensä herää. Häkävaroitin on tulisijalla varustetun asunnon ehdoton turvaväline.
  8. Rakennuksen omistaja ja haltija ovat vastuussa kiinteistön tulisijojen nuohouksesta. Nuohoa tulisijat säännöllisesti. Ympärivuoden käytössä olevat tulisijat hormeineen täytyy nuohota vuoden välein valtuutetun nuohoojan toimesta. Omaan, pääasiassa sesonkikäyttöön (esim. kesämökki) tarkoitetun vapaa-ajan asunnon kaikki tulisijat ja hormit nuohotaan kolmen vuoden välein. Vuokraukseen tai vastaavaan käyttöön tarkoitetun, säännöllisessä käytössä olevan vapaa-ajan asunnon tulisijat ja hormit nuohotaan vuoden välein.

Tulisijan käytön suurimmat vaarat ovat häkämyrkytys ja tulipalo.

Ole huolellinen, asenna varoittimet ja varmista säännöllisesti niiden toimintakunto

Tulisijat ja savuhormit täytyy nuohota sekä niiden kunto tarkastaa, jotta savuhormeihin ja tulisijoihin kertyvät palamis-, yms. jätteet eivät aiheuttaisi palovaaraa. Jo tulisijaa suunniteltaessa huomioidaan suojaetäisyydet ja muut paloturvallisuuteen liittyvät ohjeet.

Dimensions of the hatched fireplaces front protection

Piipunhattu estää tehokkaasti sadeveden valumisen savuhormien kautta perustuksiin. Nuohous estää merkittävästi nokipaloja. Lisätietoja nuohouksesta saat omalta paikalliselta nuohoojaltasi, pelastuslaitokselta sekä takkojen valmistajilta.

Lue lisää:

Nuohouksesta - Suomen laki
Nuohous