Etelä-Savon pelastuslaitos
Haukivuoren sopimuspalokunta
Tietoa meistä
Haukivuori sijaitsee Kyyveden kupeessa, noin 40 kilometriä Mikkelistä pohjoiseen. Sopimuspalokuntamme hälytysosastossa on 15 jäsentä, joista neljä on naisia.
Hoidamme hälytyksiä vuosittain noin sata, josta noin viidesosa on ensivastetehtäviä. Yleisimpiä tehtäviä ovat ensivastetehtävien lisäksi tieliikenneonnettomuudet, vahingontorjunnat sekä maastopalot. Lisäksi hoidamme turvapuhelintehtäviä, joita on vuositasolla 40–50.
Nuoriso-osastomme harjoittelee torstaisin kello 18 alkaen. Harjoituksiin on osallistunut noin 15 nuorta. Nuoret harjoittelevat palokuntatoiminnassa tarvittavia perustietoja sekä -taitoja. Ajoittain pidetään myös esimerkiksi 24 h -harjoituksia sekä virkistyspäiviä.
Tule mukaan!
Ota yhteyttä meihin Facebookissa, kysymällä niiltä, joiden tiedät olevan palokunnan toiminnassa mukana tai vaan saapumalla viikkoharjoituksiin.
Hälytysosastomme harjoittelee keskiviikkoisin kello 18 alkaen. Harjoitukset käynnistyvät aina paloasemalta. Harjoitusten sisältö koostuu hälytystoiminnassa tarvittavien tietojen ja taitojen harjoittelusta.
Tutustu meihin: esittelyssä Mika Karppinen
Liityin Haukivuoren sopimuspalokuntaan, kun naapuri kysyi, olisinko kiinnostunut palokuntatoiminnasta. Olin vasta muuttanut Haukivuorelle ja palokuntaharrastus osoittautui hyväksi keinoksi saada uusia kavereita. Olen pitänyt paljon myös itse palokunnassa toimimisesta.
Vuosien saatossa olen käynyt useita eri pelastusalan kursseja. Mainittakoon niistä sammutustyö-, savusukellus- ja ensivastekurssit sekä pelastus- ja öljyntorjunta-aluksella työskentelyn perusteet.
Parasta sopimuspalokuntalaisuudessa on yhdessä tekeminen ja ihmisten auttaminen. Tämä toiminta tasapainottaa mukavasti työelämän vähän erityyppisiä haasteita.
Kohdalleni on sattunut kaikenlaisia tehtäviä. Pitkäkestoiset turvesuopalot ovat jääneet mieleen niiden erikoisuuden vuoksi.
Palokuntatoiminnan yhdistäminen omaan arkeen on ollut erilaista eri elämänvaiheissa. Yrittäjänä ja opiskelijana se oli helppoa. Nykyisen työelämän yhteensovitus sopimuspalokuntalaisuuden kanssa on ollut vähän vaikeampaa.