Etelä-Savon pelastuslaitos
Kerimäen sopimuspalokunta
Tietoa meistä
Kerimäki sijaitsee kirkkaan Puruveden rannalla. Savonlinnan seutukuntaan kuuluva Kerimäki on tunnettu maailman suurimmasta puukirkosta, mutta on täällä paljon muutakin nähtävää, kuten kaunis Kirkkoranta ja perinnereitti, jonka varrella on runsaasti historiallisia kohteita.
Hälytystehtävissä meillä on 20 ihmistä, joista naisia on 3. Nuoriso-osastollamme on 10 lasta ja nuorta.
Tehtäviä on 100–160 vuodessa, ja ne ajoittuvat melko tasaisesti pitkin vuotta. Tehtävien kesto on pidempi kesäaikaan. Suurin osa tehtävistä liittyy liikenneonnettomuuksiin, pieniin paloihin ja paloilmoittimien antamiin hälytyksiin.
Arkipäivisin tarvittaisiin lisäapua
Toiminta pyörii hyvin iltaisin ja viikonloppuisin, jolloin varallaoloringissäkin on riittävästi ihmisiä.
Arkisin päiväaikaan tekijöitä on hankala saada. Tilannetta parantaisi se, jos sopimuspalokuntaan saataisiin vuorotyötä tekeviä, tai muita sellaisia, jotka voisivat olla arkipäivisinkin käytettävissä.
Jokainen kiinnostunut on ehdottomasti tervetullut katsomaan, mitä tämä harrastus voisi itselle tarjota. Viikkoharjoitukset ovat maanantaisin klo 18, jolloin on helppo tulla tutustumaan toimintaan.
Yhteyshenkilö on vs. palomestari Mikko Hakkarainen, puh. 044 794 3624.
Tutustu meihin: esittelyssä Matti Luoto
Olen toiminut viimeiset vuodet ryhmänjohtajana. Myös siviilityöni liittyy läheisesti harrastukseeni: toimin pelastusalan ja ensihoidon tietohallintajärjestelmien suunnittelijana. Sopimuspalokunnassa olen ollut 16-vuotiaasta asti; silloin oli kuiva syksy ja palomies tuli täyttämään kaivoamme. Se herätti kiinnostukseni palokuntatoimintaan.
Olen käynyt kaikki mahdolliset pelastustoimintaan liittyvät kurssit, kuten savusukellus, kemikaalisukellus, pintapelastus, ensivaste, putoamisvaarallisella alueella työskentely ja vauriopuun käsittely. Pelastusopiston järjestämästä kansainvälisen pelastustoiminnan koulutuksen polusta olen suorittanut muun muassa rauniopelastustoiminnan eri kursseja, teknisen avun tukitiimin (TAST) -koulutuspolun, leiri- ja logistiikkakoulutuksen ja EU-asiantuntijakoulutuksia.
Mieleen on jäänyt pari merkittävämpää tapausta. Vuonna 2020 olin apuna kansainvälisellä tehtävällä Beirutissa, jossa satamaan varastoitu ammoniumnitraatti aiheutti räjähdyksen ja valtavat tuhot laajalle alueelle. Toinen, itselleni ikävämpi juttu oli, kun loukkaannuin viime vuoden vappuna vakavasti jäätyäni sammutustehtävällä sortuneiden rakenteiden alle. Olen kuitenkin toipunut, eikä onnettomuus vähentänyt innostustani sopimuspalokunnassa toimintaa kohtaan.
Koen tekeväni merkityksellistä työtä oman yhteisöni hyväksi täällä Kerimäellä ja välillä laajemmankin piirin hyväksi. On mukava toimia yhdessä muiden auttamistyötä tekevien kanssa – meillä on hyvä yhteishenki.
Sopimuspalokuntaan voi liittyä avoimin mielin ja eri taidoilla varustettuna, kaikkien ei tarvitse olla savusukeltajia. Toivoisin, että jatkossa sopimuspalokunnissa olisi valittavissa enemmän myös henkilökohtaisia polkuja senkin perusteella, mitä tekee siviilityökseen.
Oma siviilityöni on niin lähellä tätä sopimuspalokuntaharrastusta, että työn ja harrastuksen yhteensovittaminen on ehkä helpompaa kuin monella muulla. Sopimuspalokuntalaisuus on sen verran sitovaa, että se vaikuttaa koko perheen elämään. Olen kiinnostunut pelastustyöstä myös ihan täysipäiväisenä tehtävänä. Seuraavana etappina minulla onkin mielessä päällystökoulutus.