Hyppää sisältöön

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue on alueellaan merkittävä työnantaja, joka työllistää sosiaali-, terveys- ja pelastusalan työntekijöitä. Työnantajana panostamme henkilöstön osaamiseen, ammattitaitoiseen johtamiseen ja hyviin työyhteisötaitoihin. Alueen monipuolisuus takaa vaihtelevat työtehtävät ja työyhteisön oppii nopeasti tuntemaan.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos vastaa hyvinvointialueen pelastustoimesta ja alueen asukkaiden pelastuspalveluista. Pelastuslaitos tuottaa myös alueen kiireelliset ensihoitopalvelut HUS-yhtymälle.  Pelastuslaitos toimii seitsemän kunnan alueella Askolassa, Lapinjärvellä, Loviisassa, Myrskylässä, Porvoossa, Pukkilassa ja Sipoossa. Toiminta-alueellamme on muun muassa ydinvoimalaitos, Suomen suurin öljysatama, pohjoismaiden suurin kemiateollisuuden keskittymä ja kulttuurihistoriallisesti arvokas Porvoon vanhakaupunki. 

Pelastuslaitoksella on kolme ympärivuorokautista pelastusasemaa Porvoossa, Loviisassa ja Sipoossa sekä kaksi ensihoitoasemaa Sipoon Söderkullassa ja Loviisan Vanhakylässä. Keskeisiä tehtäviämme ovat onnettomuuksien ehkäisy, pelastustoiminta ja ensihoito. Lisäksi huolehdimme varautumiseen ja väestönsuojeluun kuuluvista tehtävistä. Joukossamme työskentelee pelastajia, päätoimisia ensihoitajia, palotarkastajia, turvallisuuskouluttajia sekä väestönsuojelun, varautumisen ja huoltovarmuuden asiantuntijoita sekä muita tarvittavia toimialan osaajia ja ammattilaisia. 

Avoimet työpaikat

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen avoimet työpaikat löytyvät Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen rekrytointisivuilta Laura-rekrytointijärjestelmästä.

Katso avoimet työpaikat:

Arvostamme koulutusta. Tuemme pelastajien erikoistumista muun muassa vesisukeltajaksi, laivuri-koneenhoitajaksi tai nostolavakuljettajaksi, joista maksetaan erityisvastuun mukainen korvaus.

Pelastustoiminnan sijaisuudet

Pelastajien kesäsijaisuuksia meillä on tarjolla toukokuun alusta syyskuun loppuun. Muita pidempiaikaisia sijaisuuksia meillä on tarjolla tilanteen mukaan. Pystymme räätälöimään sijaisuuksia joustavasti.

Kysy lisää tai laita avoin hakemus osoitteeseen henkilostosuunnittelu.iu@pelastustoimi.fi

Opiskelijoille

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue tarjoaa työssäoppimispaikkoja sosiaali- ja terveysalan yksiköissä. Pelastuslaitoksella voit suorittaa toisen asteen ammatillisiin opintoihin sekä korkeakoulu- ja yliopisto-opintoihin liittyviä harjoittelujaksoja. 

Ensisijaisesti otamme pelastuslaitokselle harjoitteluun ensihoitaja AMK-, palopäällystön AMK- ja pelastajaopiskelijoita. 

Ensihoidon harjoittelupaikat

Ammattikorkeakouluopiskelijoiden harjoittelupaikat varataan Jobiilista.

Ole tarvittaessa yhteydessä meihin ehopiskelijat.iu@pelastustoimi.fi

Itä-Uudenmaan hyvinvointialue

Tutustu hyvinvointialueeseen työnantajana: