Asuinrakennusten tulipalot aiheuttavat vuosittain merkittäviä omaisuus- ja henkilövahinkoja huolimatta siitä, että rakentamista säädellään ja valvotaan myös paloturvallisuuden osalta. Oikealla suunnittelulla ja rakentamisvaiheessa tehdyillä ratkaisulla on merkittävä vaikutus turvallisen asuinympäristön luomisessa.

Päivittäisessä toiminnassa paloturvallisuus on ennakointia ja pieniä tekoja, jotka kannattaa ottaa tavaksi.

  • Hanki kotiisi riittävä määrä palovaroittimia ja pidä ne toimintakunnossa.
  • Suunnittele poistumistiet huolella.
  • Varusta kotisi alkusammutusvälineillä ja opettele käyttämään niitä.

Tulipalon tai muun onnettomuuden sattuessa kaikkien rakennuksessa olevien ihmisten pitää päästä poistumaan turvallisesti, tai ihmiset on voitava pelastaa muulla tavoin. Uloskäytävät ja kulkureitit tulee olla riittävän väljiä, esteettömiä ja mahdollisimman helppokulkuisia. Näin mahdollistetaan tehokas ja turvallinen poistuminen rakennuksesta. Huolehdi myös kiinteistön pelastusteiden ajokelpoisuudesta ja esteettömyydestä.

Palovaroitin on halpa henkivakuutus

Palovaroitin on halpa henkivakuutus, mutta vain toimiva ja oikein sijoitettu palovaroitin voi pelastaa henkesi. Palovaroitin on pakollinen kaikkiin asuntoihin (mukaan lukien vapaa-ajan asunnot nukkumistiloineen), majoitustiloihin ja hoitolaitoksiin. Lain mukaan palovaroittimia tulee olla yksi jokaista alkavaa 60 m2 kohden/kerros. Suosittelemme, että jokaisessa makuuhuoneessa on toimiva palovaroitin. Palovaroittimen paikka on katossa.

Tarkasta palovaroittimen toimivuus säännöllisesti. Pelkkä valon vilkahtaminen ei kerro, että varoitin toimii. Suosittelemme testaamaan varoittimen toiminnan lattian tasasta esimerkiksi harjanvarren avulla.

Vaihda palovaroittimen paristo kerran vuodessa. Palovaroittimella on käyttöikä, eikä se ole ikuinen. Uusi palovaroitin 5–10 vuoden välein (tarkista käyttöikä laitevalmistajan ohjeesta).

Palovaroittimet siirtyvät taloyhtiöiden (rakennuksen omistajan) vastuulleLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä vuoden 2026 alusta. Pelastuslain muutos vaikuttaa erityisesti kerros- ja rivitaloihin, joissa palovaroittimen puuttuminen tai toimimattomuus vaikuttaa myös naapuriasuntojen paloturvallisuuteen. Yhteisen turvallisuuden kannalta on tärkeää, että jokaisen koti on paloturvallinen. Palovaroittimien testaaminen on jatkossakin asukkaan tehtävä. Säännöllinen testaus koskee kaikkia palovaroittimia – myös sähköverkkoon kytkettyjä.

Tuhkien käsittely

Tuhka on kuumaa, kun se otetaan tulisijasta ja se voi kyteä päiviä, jopa viikkoja. Kunnolla palaneen puun tuhka on harmaata tai valkoista. Pölisevää tuhkaa ei pidä hengittää, käytä tarvittaessa esimerkiksi kasvomaskia.

Oli kyse tulisijan tai grillin tuhkista ja hiilistä, tulee ne jäähdyttää hyvin ennen jatkokäsittelyä. Valitse tuhkalle palamaton kannellinen astia ja sijoita se tarpeeksi etäälle rakennuksista.

Alkusammutus

Oikein valituilla alkusammuttimilla ja määrätietoisella toiminnalla uhkaavastakin tulipalosta voi selvitä pienin vahingoin ja pelkällä säikähdyksellä. Varaudu ja valmistaudu tulipaloon hankkimalla oikeanlaiset alkusammutusvälineet ja sijoita ne sellaisten paikkojen läheisyyteen, joissa on mahdollinen syttymisriski. Olisi myös tärkeää harjoitella alkusammutusvälineiden käyttöä jo ennen tositilannetta.

Pelastussuunnitelma asuinrakennuksiin 

Pelastussuunnitelma Linkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessäon laadittava asuinrakennuksiin, joissa on vähintään kolme asuinhuoneistoa. Pelastussuunnitelma tulee tehdä jokaiseen rakennukseen erityispiirteet huomioiden. Mikäli kiinteistöön kuluu useampia rakennuksia, on harkittava, tarvitaanko rakennuksiin erilaisia pelastussuunnitelmia. Vastuu pelastussuunnittelusta on asuinkiinteistön hallituksella.

Pelastussuunnitelman tehtävänä on kehittää riskien tunnistamista, tapaturmien ja onnettomuuksien ehkäisyä, varautumista onnettomuustilanteisiin ja niissä toimimiseen. Pelastussuunnitelman tarkoitus on herättää asukkaat huomaamaan asuinympäristön vaaratekijät ja auttaa ehkäisemään vaaratilanteet ja vahingot. Avun saapuminen voi onnettomuustilanteissa kestää pitkäänkin, joten taloyhtiössä on osattava toimia tehokkaasti ihmisten ja omaisuuden turvaamiseksi ja vahinkojen minimoimiseksi.

Turvallisuuden seurannalla ja pelastussuunnitelman säännöllisellä päivittämisellä varmistetaan, että suunnitelman sisältö vastaa aina asuinkiinteistön tilannetta ja palvelee aidosti arjen turvallisuustyötä.

Lue lisää:

Alkusammutusvälineet
Sammutuspeite
Käsisammuttimen käyttö
Taloyhtiön paloturvallisuusLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä
Kynttilät ja ulkotulet
Tulisijat ja lämmitys