Rakennuspalo Mäntylän alueella Kemissä ei aiheuta enää vaaraa ihmisille alueella Mäntylä, Koivuharju, Ruutti ja Ruutinranta.
Vaaratiedote
Ti 28.4.2026 18:20
Rakennuspalo Mäntylän alueella Kemissä. Terveydelle vaarallista savua ilmassa. Ihmisiä Mäntylän, Koivuharjun, Ruutin ja Ruutinrannan alueella kehotetaan siirtymään sisätiloihin, sulkemaan ovet, ikkunat ja ilmanvaihto ja odottamaan tietoa kunnes vaara on ohi.
Pelastuslaitos julkaisee tunnuslukuja vuosittain toimintakertomuksessaan.
Julkaisemme interaktiivista raporttia keskeisistä toimintamme tunnusluvuista. Raportti antaa tietoa pelastuslaitoksen toiminnasta, siinä vuosittain tapahtuvista muutoksista sekä kehityssuunnista.
Tiedot kattavat esimerkiksi onnettomuuksien ehkäisyn palvelut, hälytystehtävät sekä pelastuslaitoksen talous- ja henkilöstötietoja. Esitys on suunnattu pelastuslaitoksen asiakkaille, tiedotusvälineille, yhteistyökumppaneille sekä sidosryhmille. (Huom. Tilastojen uudelleenjulkaisu on sallittua vain pelastuslaitoksen luvalla.)
Julkaisussa on useampia sivuja ja sivuilla siirtyminen onnistuu sivun alalaidassa keskellä olevista nuolista tai sivunumerosta. Diagrammit ja taulukot ovat interaktiivisia, mikä tarkoittaa sitä, että kuvioissa esitettävää tietoa voi rajata sivuilla käyttämällä tarjottuja suodattimia tai valitsemalla kuvioista esimerkiksi tietyn luokan.
Pelastuslaitos julkaisee vastaavia tunnuslukuja vuosittain toimintakertomuksessaan, ja tässä esityksessä luvut ovat helposti ja saatavilla yhdestä paikasta. Verkkotunnuslukujulkaisu on osa laajempaa pelastuslaitoksen viestinnän ja tiedolla johtamisen kehittämistä. Luvut päivittyvät vuosittain.
Lisätietoja antavat: Viestintäyksikön päällikkö 09 3103 0014 pel.viestinta@hel.fi