Asuinrakennusten ja vapaa-ajan asuntojen valvonta suoritetaan pääsääntöisesti itsearviointilomakkeen avulla.
Aiemmin asuinkiinteistöihin ja vapaa-ajan asuntoihin suoritettiin palotarkastus keskimäärin kymmenen vuoden välein. Nykyisin pelastuslaitoksen suorittaman valvonnan on perustuttava riskien arviointiin. Kaikissa kiinteistöissä ei ole välttämättä tarvetta suorittaa palotarkastusta, vaan asukkaiden omatoimista varautumista onnettomuuksiin on tarkoituksenmukaisempaa lisätä myös muilla keinoilla. Tästä ajatuksesta on jalostunut pelastuslaitoksen kehittämä itsearviointi.
Itsearvioinnin perusajatuksena on, että kiinteistön asukas tarkastaa pelastuslaitoksen toimittaman lomakkeen ja paloturvallisuusoppaan avulla asuinympäristönsä sekä toimintatapojensa turvallisuutta. Täytetty lomake on palautettava annettuun määräaikaan mennessä verkkolomakkeella tai vaihtoehtoisesti paperilomakkeella kirjeen mukana toimitetussa palautuskuoressa.
Itsearvioinnissa annettujen vastausten perusteella pelastusviranomainen (Päijät-Hämeen pelastuslaitos) arvioi mahdollisten jatkotoimenpiteiden tarpeen. Näitä ovat esimerkiksi palotarkastus, asiakirjavalvonta sekä valistus ja neuvonta. Pelastusviranomainen suorittaa valvonta-alueilla tarvittaessa pistokoeluonteisia palotarkastuksia opastaakseen asukkaita itsearvioinnin yhteydessä esiin nousseissa paloturvallisuusasioissa. Lisäksi palotarkastuksia suoritetaan kiinteistöihin, jotka eivät ole palauttaneet itsearviointilomaketta määräajan kuluessa. Palotarkastus on maksullinen rivi- ja kerrostaloille, pientaloille maksuton.
Palautuneiden itsearviointilomakkeiden valvonnan tekevät Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen pelastajat. Mikäli asiakas on ilmoittanut lomakkeessa valvontaa edellyttäviä puutteita, ollaan häneen yhteydessä puhelimitse, sähköpostilla tai kirjeitse ja näin valvotaan, että ilmoitetut puutteet on korjattu.
Vuosittain itsearviointikirje lähetetään 10 prosentille kunnan asuinrakennuksista ja vapaa-ajan asunnoista. Itsearviointia käytetään valvontakeinona myös viljankuivaamoihin. Itsearviointi on asiakkaalle maksutonta.