Etelä-Savon pelastuslaitos
Rantasalmen sopimuspalokunta
Tietoa meistä
Rantasalmella on asukkaita noin 3 350. Kesäkaudella matkailijat ja kesäasukkaat kasvattavat väestöämme tilapäisesti, mikä lisää myös tehtävämääräämme. Rantasalmen pinta-alasta on noin 40 prosenttia vettä, joten täällä tarvitaan erityisosaamista vesipelastuksen ja öljyntorjunnan tehtävistä.
Vuoden 2022 alussa paloasemallamme aloitti ensihoitoyksikkö, jossa on vuorossa aina kaksi ensihoitajaa, ympäri vuorokauden ja kaikkina viikonpäivinä.
Hälytysosastollamme on 16 ihmistä, joista naisia on neljä. Meillä on myös oma naisosasto. Nuoriso-osastoa ei toistaiseksi ole ollut vetäjäpulan takia.
Hoidamme noin 100 hälytystehtävää vuodessa. Nykyisin yleisimpiä tehtäviä ovat liikenneonnettomuudet sekä maasto- ja vesipelastustehtävät.
Otamme ilolla vastaan uusia jäseniä. Olemme mukana paikkakunnan tapahtumissa, ja hihasta voi tulla nykäisemään milloin vaan, jos on kiinnostunut toiminnastamme.
Viikkoharjoituksemme ovat joka toinen tiistai klo 18–20, heinäkuussa pidämme harjoitustaukoa.
Tutustu meihin: esittelyssä Marko Julkunen
Kaveri sai houkuteltua minut mukaan Rantasalmen sopimuspalokuntaan vuonna 2000. Toimin sopimuspalokunnan päällikkönä ja yksikönjohtajana, ja olen myös varallaoloringissä. Kaikki muut pelastustoiminnan koulutukset, paitsi vaarallisten aineiden kurssi, on tullut käytyä.
Siviilissä työskentelen vuorotöissä Stora Enson tehtaalla Varkaudessa, mutta asun täällä Rantasalmella. Työssäkäynti pitkine ajomatkoineen aiheuttaa sen, ettei sopimuspalokunnalle jää ihan niin paljon aikaa. Joskus voin kuitenkin päästä päiväaikaan hälytystehtävälle, jos olen tehtaalla iltavuorossa.
Sopimuspalokuntalaiselta vaaditaan halua auttaa ja talkoohenkeä, vaikka tästä korvausta maksetaankin.
Järvellä tapahtuu onnettomuuksia sekä kesällä että talvella. Muutama vuosi sitten sattui juhannuksena Linnasaaren ympäristössä vesiliikenneonnettomuus, kun kaksi huvivenettä ajoi yhteen. Siitä tuli monimuotoinen pelastustehtävä. Henkilöuhreilta onneksi vältyttiin, mutta loukkaantumisia tuli. Talviaikaan sattuu jäihin vajoamisia, kuten viime talven paha moottorikelkkaonnettomuus.
Sopimuspalokuntalaisuus on minulle mielekäs harrastus, johon käytän kaiken perheeltä liikenevän vapaa-ajan.