Kuluttajille tarkoitettujen ilotulitteiden yksityisestä käytöstä on ilmoitettava vähintään viisi vuorokautta ennen käyttöhetkeä pelastusviranomaiselle.
Ilotulitteiden yksityinen käyttö
Ilotulitteiden yksityisenä käyttönä pidetään esimerkiksi yksityisten ilotulitteiden käyttöä hääjuhlissa tai syntymäpäivillään. Kuluttajille tarkoitettujen ilotulitteiden yksityisestä käytöstä on ilmoitettava vähintään viisi vuorokautta ennen käyttöhetkeä pelastusviranomaiselle.
Pelastusviranomainen voi asettaa toiminnalle turvallisuuden kannalta tarpeellisia ehtoja ja rajoituksia tai kieltää sen.
Ilmoituslomakkeeseen tulee liittää kartta käyttöpaikasta sekä maanomistajan myöntämä lupa ilotulitteiden käyttämiseen.
Ilotulitteiden käytöstä ei tarvitse ilmoittaa uutena vuotena 31. joulukuutta kello 18 – 1. tammikuuta kello 2 välisenä aikana. Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen asettamalla käyttökieltoalueella Lahden keskustassa ilotulitteiden käyttö on kiellettyä myös edellä olevana aikana.
Päijät-Hämeessä ilotulitteiden käytöstä ei tarvitse ilmoittaa myöskään elokuun viimeisen viikon lauantaina eli ns. venetsialaisten aikana klo 18-24, mikäli ilotulitteiden käyttö tapahtuu taajaman ulkopuolella vesistöjen läheisyydessä. Tämä päätös koskee Päijät-Hämeen kuntia Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Tämän poikkeuksen myöntää paikallinen pelastusviranomainen (Päijät-Hämeen pelastuslaitos), ja mikäli vietät venetsialaisia Päijät-Hämeen ulkopuolella, tarkista ilmoitusvelvollisuus kyseisen alueen pelastusviranomaiselta.
Ilotulitusnäytökset
Mikäli ilotulitteita käytetään muussa kuin yksityisen henkilön järjestämässä tilaisuudessa, kyseessä on ilotulitusnäytös. Ilotulitusnäytöksiä saa järjestää ainoastaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) hyväksymä yritys. Ilotulitusnäytöksen järjestäjän tulee tehdä ilmoitus poliisille 14 vrk ennen näytöstä osoitteessa poliisi.fi olevalla lomakkeella. Poliisi pyytää paikalliselta pelastuslaitokselta lausunnon.
Yleisötilaisuuteen tai muuhun tapahtumaan, jossa käytetään ilotulitteita, tulee laatia yleisötilaisuuden pelastussuunnitelma. Pelastussuunnitelman on oltava näytöskohtainen. Siinä esitetään tilaisuuden vaarat ja riskit sekä niiden perusteella määritetyt turvallisuusjärjestelyt, ohjeet onnettomuuksien ehkäisemiseksi ja onnettomuus- ja vaaratilanteessa toimimiseksi. Pelastussuunnitelmassa on oltava tiedot ilotuliteammunnasta, paikasta sekä vastuullisista henkilöistä, kuten turvallisuudesta ja ensiavusta vastaavien henkilöiden tiedot. Pelastussuunnitelmassa on kuvattava ilotuliteammuntapaikka rakennuksineen sekä esitettävä näytöksen turvallisuusjärjestelyt, kuten valvonnan, palovartioinnin, ensiavun ja alkusammutuskaluston järjestelyt.
Ilotulitteiden käyttö katsotaan usein avotulenteoksi, sillä tulen on mahdollista päästä irti maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi ilotulitteen lähetysvaiheessa, lennon aikana tai sen päättyessä. Ilotulitteiden rinnastaminen avotulenteoksi arvioidaan ilotulitusnäytösten osalta tapauskohtaisesti. Tästä syystä ilotulitusnäytöksestä tehtävässä ilmoituksessa tai pelastussuunnitelmasta tulee ilmetä tuotteisiin ja olosuhteisiin liittyvä riskiarvio ja toimintaohjeet, joiden pohjalta arvio avotuleen rinnastamisesta tehdään. Esimerkiksi jos ilotulituksessa käytetään sellaisia tuotteita, joiden käytöstä tulen ei ole mahdollista päästä irti maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi, ei ilotulitusta katsota avotulenteoksi. Jos ilotulitteiden käyttö katsotaan avotulen teoksi, ei ilotulitteita voida käyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että maastopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Mahdollisilla turvatoimilla ei tällöin ole vaikutusta asiaan, vaan kielto on ehdoton.
Ilotulitteiden ja pyroteknisten välineiden varastoinnista kaupan yhteydessä Päijät-Hämeessä on tehtävä ilmoitus Päijät-Hämeen pelastuslaitokselle (pelastusviranomaiselle) viimeistään kuukausi ennen varastoinnin aloittamista. Mikäli kyseessä on uusi myyntipaikka, tulee ilmoituksessa käyttää laajaa ilmoituslomakettaLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä. Jos kyseessä on kohde, josta on aiemmin tehty ilmoitus ja Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen (pelastusviranomaisen) päätös, voi ilmoituksen tehdä suppealle ilmoituslomakkeelleLinkki toiselle sivustolle, Avautuu uudessa välilehdessä. Pelastusviranomainen antaa päätöksen tehdyn ilmoituksen perusteella.
Vastaavan hoitajan on täytettävä ilotulitteiden myynnin itsearviointilomake ennen myynnin aloittamista. Päijät-Hämeen pelastuslaitos tarkastaa ilotulitteiden myyntipaikkoja ja varastoja niiden perinteisenä myyntiaikana ennen vuoden vaihdetta. Lisäksi ilotulitteiden myyntipaikkoja, varastointia ja luovutusta valvotaan tarkastuksilla perinteisen myyntiajan ulkopuolella johtuen ympärivuotisen verkkokaupan, ympärivuotisesti toimivan myyntipaikan ja ns. venetsialaisten aikaan tapahtuvasta myynnistä.