Takaisin

Apulaispormestari saapui Helsingin VPK:n uudelle asemalle museopaloautolla

Julkaisuajankohta 21.11.2023 12.35
Tiedote
Kolme miestä leikkaa letkua.
Helsingin VPK:n uusi paloasema avattiin juhlallisin menoin. Kuva: Lassi Rinne

Helsingin VPK muutti toimintansa uudelle paloasemalle Jätkäsaareen marraskuun alkupuolella.

Uuden paloaseman avajaisnumeroon kuului sammutusletkun katkaisu, jonka apulaispormestari Daniel Sazonov ja palopäällikkö Tomi Kuusamo suorittivat mallikkaasti.

Avajaisiin saavuttiin juhlallisesti vuoden 1939 museopaloautolla, jota Helsingin VPK on aiemmin käyttänyt.

”Haluan toivottaa erittäin paljon onnea ja menestystä uuden aseman käyttöön ja hyödyntämiseen. Toivon, että otatte uudesta asemasta kaiken ilon irti. Toivon, että se houkuttelee uutta väkeä mukaan. Iso kiitos siitä, te kaikki teette tätä muiden toimien ja kiireiden ohella vapaaehtoistyönä. Kaupungin puolesta onnea, Daniel Sazonov sanoi avauspuheessaan.

Vanha asema ahdas

Helsingin VPK rakensi uuden paloaseman, sillä vanha vuonna 1958 rakennettu paloasema Kampissa oli pelastustoiminnan ja toimintaympäristön kehityksen myötä jäänyt ahtaaksi, eikä sitä voitu laajentaa.

Palokunnan nykyiset sammutusautot on tehty 2000-luvun vaihteen molemmin puolin mittatilaustyönä vanhalle paloasemalle, ja paloaseman tavoin ne ovat jääneet pieniksi nykyajan vaatimusten kannalta. Ajoneuvojen tekniikka alkaa olla kulunutta, eikä vastaavia sammutusautoja enää valmisteta. Sammutusautot on siis ennen pitkää korvattava nykyaikaisemmilla, ja sitä varten tarvittiin paloasema, jonne nykyaikaiset sammutusautot mahtuvat.

”Uusi paloasema merkitsee huomattavaa parantumista pelastustoimintaan ja valmiuteen. Maailman muuttuessa ympärillämme myös pelastustoiminnan tehtävät muuttuvat. Täten Jätkäsaaren paloasema ei ole vain rakennus, vaan se on symboli turvallisuudesta, toteaa Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen huoltovarmuuspäällikkö Arto Kolehmainen.

Palokunta rakennutti paloaseman omalla kustannuksellaan ja Palosuojelurahaston avustuksella. Rakentaminen maksoi noin 2,8 miljoonaa euroa.

Tämän kokoluokan paloasemahanke on sopimuspalokunnan tekemänä poikkeuksellinen koko Suomessa. Paloaseman rakentaminen on rahoitettu Helsingin kaupungin myöntämällä lainalla. Pelastustoimen siirtyminen valtion rahoittamaksi, hyvinvointialueiden järjestämäksi toiminnaksi osui kiinnostavasti keskelle paloaseman rakentamista.

Helsingin VPK:n aktiivit totesivatkin, että palokunnan onneksi kaupunki myönsi lainan ennen pelastustoimen siirtymistä hyvinvointialueen vastuulle.


Yksi aktiivisimmista

Helsingin VPK, Helsingin Vapaaehtoinen Palokunta r.y. - Helsingfors Frivilliga Brandkår r.f., on yksi Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen 14 sopimuspalokunnasta ja yksi kaupungin aktiivisimmista. 

Helsingin VPK:lla on noin 160 jäsentä, kaksi sammutusautoa, pumppukalusto ja vahingontorjunta-auto. Autot ja miehistö ovat virka-ajan ulkopuolella 30 minuutin lähtövalmiudessa. Yksi sammutusautoista ja Tammisalon VPK:n kanssa yhteisesti operoitu vesihuoltoryhmä ovat jatkuvasti 30 minuutin lähtövalmiudessa.

Palokunta lähtee vuosittain reiluun sataan hälytykseen. Palokunnan jäsenet tekevät vuodessa noin 12 000 vapaaehtoista työ- ja harrastustuntia yhteiskunnan turvallisuuden eteen.

Helsinki

Uusimmat