Hyppää sisältöön

Heikki Härkönen, palomies ja sammutusmies

Härkösen Heikillä on pitkä kokemus pelastusalalta sekä sopimuspalokuntalaisena että ammattipelastajana. Ajo-opetus on hänen erityisalaansa: Heikki toimii hälytysajon ja liukkaan kelin ajokouluttajana.

Liityin vuonna 1989 Haukivuoren sopimuspalokuntaan ja kouluttauduin myöhemmin pelastajaksi. Viimeiset pari vuosikymmentä olen työskennellyt Pieksämäellä ja sitä ennen Mikkelissä.

Liikunnallisuus ja auttamisenhalu houkuttelivat minut pelastusalalle. Pidän pelastajan työssä erityisesti siitä, kun ei tiedä, mitä tehtävät tuovat tullessaan ja jokainen työvuoro on erilainen.

Ajoneuvot ja moottoriurheilu ovat kiinnostaneet minua aina. Olin nuorempana ralliporukoissa mekaanikkona. Olen myös puhelias ja sosiaalinen. Näistä syistä olen varmaan ajautunut ajopuolen koulutushommiin. Koulutin aiemmin alokkaille yhdistelmäajoneuvojen kuljetusta. Opiskelin myös Pelastusopistolla ajokoulutusta. Kun edellinen pelastuslaitoksen hälytys- ja liukkaan kelin vastuumestari lähti pois, niin toimenkuva on tavallaan ehkä ajautunut minulle.

Ohjeita hälytysajoneuvon kuljettajalle – ja myös sen kohtaajalle

Hälytysajoneuvon kuljettajalta vaaditaan erityistä huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta. Haasteellista hälytysajoneuvon ajamisesta tekee pihojen ahtaus ja isojen autojen katvealueet. Muiden tielläliikkujien reaktiot myös yllättävät lähes poikkeuksetta. Peilit eivät näytä joka paikkaan. Katvealueiden pienentämiseksi peilien kokoa on kasvatettu. Valitettavasti ne samalla myös peittävät näkyvyyttä, mistä olemme antaneet palautetta ajoneuvojen valmistajille.

Toisaalta myös kypärä ja kypärähuppu voivat haitata näkemistä. Suosittelenkin, että kuljettaja hoitaa hälytysajon ensin ja pukee päähän laitettavat suojavarusteet vasta kohteessa.

Ajoneuvot ovat nykyisin tehokkaita ja parempia ajaa kuin aiemmin. Tämä voi luoda vääränlaista kuvaa ajonopeudesta ja massasta, minkä vuoksi tilannenopeus kasvaa liian suureksi.

Kenenkään ei pidä tuudittautua siihen, että tuntisi itsensä ammattikuljettajaksi. Hälytysajo on erilaista ja tuo muuttujia ajoon, vaikka olisi ajanutkin paljon ja jopa ammatikseen isoilla ajoneuvoilla.

Hälytysajoneuvon kuljettaja on vastuussa siitä, että kohteeseen päästään turvallisesti, aiheuttamatta vaaraa muille. Vaikka hälytysajoa ajetaan, sykkeen ei tulisi nousta yhtään.

Korostan ajokoulutuksessa aina ennakointia. Ennakointi ja turvaväli on erityisen tärkeää, koska muut tienkäyttäjät saattavat toimia hyvinkin arvaamattomasti hälytysajoneuvon kohdatessaan.

Jos kohtaa liikenteessä hälytysajoneuvon, ei tule tehdä äkkijarrutuksia tai muitakaan ylimääräisiä suoritteita. Voi siirtyä ajamaan selvemmin ajoradan reunaan. Jos hälytysajoneuvo lähtee ohittamaan, voi hiljentää maltillisesti vauhtia, jotta se pääsee helpommin ohi.

Vastavuoroisuutta ja -puhelua

Saamme järjestää pelastuslaitoksen liukkaan ajon koulutuksia vakinaisille ja sopimuspalokuntalaisille myös poliisien ajoradalla Naarajärvellä. Radan sijainti ja ominaisuudet ovat loistavat. Vastavuoroisesti olen pitänyt poliisille hätäensiapukoulutusta. Vastavuoroisesti voimme myös käydä jäädyttämässä rataa.

Jos jonkin toiveen saa esittää, haluaisin, että kävisimme pelastuslaitoksessa enemmän keskustelua käytettävästä ajoneuvokalustosta ja niihin liittyvästä ajokoulutuksesta.

Kiitokset kaikille koulutettaville äärettömän hyvästä asenteesta. Ennakointia ja malttia ratin taakse niin pelastuslaitoksen väelle kuin kaikille muillekin!

Vuorokauden tunnit eivät tahdo riittää kaikkeen tekemiseen

Olen mukana myös palontutkinnassa ja purkukeskustelun hälytysringissä. Aiemmin Pieksämäen alueella ei ollut ollenkaan palontutkijoita, mutta sittemmin siihen on koulutettu useampia työntekijöitä. Myös purkukeskustelu eli defusing hoidetaan siihen perehtyneiden työntekijöiden toimesta. Keskustelu keikan jälkeen pitäisi aina pitää, jos onnettomuus on vaatinut uhreja, tai on vahvoja viitteitä siitä, että henkinen kuormitus voisi kasvaa suureksi.

Haukivuorella sattui 2023 murheellinen liikenneonnettomuus, jossa mopopoika jäi auton alle. Ihmiset jakoivat silloin somessa onnettomuuspaikalta ottamiaan kuvia, mitä ei saa tehdä. Osallistuin somekeskusteluun ja sain siitä paljon positiivista palautetta. Yksityisyydensuojaa ei tule rikkoa. Onnettomuuksien uhrit ja heidän omaisensa ovat herkässä asemassa ja heitä tulee suojella.

Olen ulospäinsuuntautuneena ja ihmisläheisenä miehenä tullut tehneeksi vähän liikaakin kaikkea. Aiemmin valmensin lento- ja jalkapalloa nuorille, mutta jätin ne pois, kun lähdin Pelastusopistoon. Olin myös kunnallispolitiikassa mukana.

Omat ja vieraat rahat menevät moottoriurheiluun. Siihen hommaan ei meinaa vuorokauden tunnit riittää. Perheemme harrastaa jokamiesluokkaa, poika ajaa myös rallicrossia. Poika on seurannut isänsä jalanjälkiä moottoriurheilun pariin. Tällä hetkellä hän toimii Oliver Solbergin mekaanikkona.

Koen onnistuneeni pojan kasvattamisessa. Kumppanin mielestä romujen rassaaminen ja kisojen kiertäminen ei ehkä ole niin laatuaikaa, mutta se on antanut paljon isä-poika-aikaa. Voin sanoa, että poikani on myös paras kaverini. Olen kiitollinen siitä.

Heikki Härkösellä on rautainen ammattitaito hälytysajosta. Hän toivoo kaikilta kuljettajilta ennakointia ja malttia.