Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Hallitus panostaa lähiöpoliisiin ja poliisin ennalta ehkäisevään työhön

Hallitus päätti lisätä 2,5 miljoonan euron määrärahan poliisin ennalta estävään toimintaan vuodelle 2019. Lisärahalla puututaan lähiöiden turvallisuuskehitykseen ennen kuin ongelmat kärjistyvät. Hallitus sopi budjettiriihessä 29. elokuuta vuoden 2019 budjettiesityksen sisällöstä.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 29.8.2018 14:12

Poikkeuksellisesta metsäpalokesästä on selvitty hyvin

Ennätyksellisen helteinen ja kuiva kesä on ollut myös metsäpalojen kannalta poikkeuksellinen. Paloja on Suomessa tänä vuonna ollut huomattavasti tavallista enemmän ja ne ovat myös olleet keskimääräistä suurempia. Suuria metsäpaloja on ollut muun muassa Varsinais-Suomessa, Lapissa ja Pohjanmaalla. Tilanteesta on kuitenkin selvitty hyvin. Sisäministeri Kai Mykkänen kiittää kaikkia Suomen pelastusammattilaisia hienosti hoidetusta työstä.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 15.8.2018 9:35

Sisäministeriö esittää lisärahaa poliisin digitaalisiin ratkaisuihin, kokonaisbudjetti suurenee hieman

Sisäministeriö esittää hallinnonalalleen vuodelle 2019 yhteensä 1 485 miljoonan euron määrärahaa. Kokonaisuutena budjettiesitys vuodelle 2019 on lähes 10 miljoonaa euroa suurempi kuin kuluvan vuoden varsinainen talousarvio.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 9.8.2018 13:49

Suomi jatkaa Ruotsin auttamista metsäpalojen sammuttamisessa

Ruotsi on pyytänyt jatkoa Suomen tarjoamalle avulle metsäpalojen sammuttamisessa. Sisäministeriö teki päätöksen avun jatkamisesta 1.8. Ruotsissa työskentelevä pelastusjoukkue käsittää noin 30 henkilöä ja kalustoa, kuten paloautoja, säiliöautoja, moottoriruiskuja ja maastokelpoisia ajoneuvoja. Päätös avun jatkamisesta on tehty 10.8. saakka.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 1.8.2018 12:02

Pelastuslaitosten uutiset

Jukolan ensiavussa talkoolaisina toimivia eloisalaisia: Teemu Hult, Jenni Liikanen ja Teemu Partio. Heillä on kädet toistensa harteilla ja kaikilla peukut pystyssä.

Eloisa mukana Jukolan viestissä

Suomen ja koko maailman suurin viestisuunnistustapahtuma kokoaa Mikkelin Tikkalaan noin 18 000 suunnistajaa ja yli 40 000 katsojaa 14.–15. kesäkuuta. Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa tekee yhteistyötä tapahtuman kanssa.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 20.5.2025 9:02
Kaksi palotarkastajaa seisoo henkilöautomallisen pelastusajoneuvon edessä.

Mistä tunnistat palotarkastajan?

Viime vuosina Suomessa on ilmennyt tapauksia eri pelastuslaitosten alueilla, joissa huijari on esiintynyt valheellisena palotarkastajana. Oikean palotarkastajan tunnistaa virkavaatteista, virkakortista ja pelastusajoneuvosta.
Tiedote Lappi Pelastustoimi, 19.5.2025 15:48
Riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä Etelä-Savon pelastuslaitokselta seisoo Suur-Savon Reservilälispiirin Hannu Penttilän rinnalla. Heidän vierellään pöydällä on reserviläisten kalustoa, ensiapulaukku ja aggregaatti.

Ainutlaatuinen sopimus Suur-Savon reservipiirien kanssa

Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa sekä Suur-Savon reservipiirit (Suur-Savon Reserviupseeripiiri ry ja Suur-Savon Reserviläispiiri ry) sopivat yhteistyöstä, jossa Suur-Savon reservipiirit tukevat tarvittaessa hyvinvointialueen viranomaisia vapaaehtoisilla ja tehtäviinsä koulutetuilla jäsenillään normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Yhteistyösopimus on tiettävästi ensimmäinen laatuaan koko Suomessa.
Tiedote Etelä-Savo Pelastustoimi, 19.5.2025 11:08
Paloaseman vihkiäisten letkun katkaisu kirveellä, kolme miestä kumartuneena pöllin ylle hymy kasvoillaan.

Somerniemen VPK:lle uusi paloasema

Somerniemen VPK toimii koko Varsinais-Suomen alueella, pääasiallisena ensilähdön toiminta-alueena Somero ja Somerniemi. Somerniemen VPK:lla on ollut hälytyksiä keskimäärin 45 kpl vuosittain.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 19.5.2025 10:33
Pelastuslaitos harjoittelee

Pelastuslaitos harjoittelee Hangon Satamassa 19.-22.5.

Harjoituksessa käytettävä värillinen harjoitussavu on vaaratonta.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 19.5.2025 8:37

Satakunnassa on tapahtunut ilmaliikenneonnettomuus

Lauantaina 17.5.2025 noin klo 12:30 tapahtui kahden siviilikopterin yhteentörmäys ilmassa Euran lentokentän läheisyydessä.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 17.5.2025 19:58
Kunniakirjoja ja mitaleja pöydällä. Käsi järjestelee tavaroita.

Vuoden työntekijät ja elämän siivet -palkinnot 2025

Pelastuslaitos tekee vuoden työntekijävalinnat henkilöstön ehdotusten perusteella ja tänä vuonna ehdotuksia tuli ennätysmäärä, yhteensä 111 kappaletta. Tämä on lähes puolet enemmän kuin edellisenä vuonna. Tunnustukset jaettiin Lieksan pelastusasemalla 16.4.2025 pelastuslaitoksen vuosipäivän juhlassa.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 16.5.2025 14:00
Sähköpotkulauta kipinöi ja palaa liekillä eteistilassa.

Kuinka toimia litiumioniakkupalon sattuessa?

Litiumioniakut ovat yleistyneet nopeasti kodinkoneissa, sähköpyörissä, potkulaudoissa ja jopa kotien energiavarastoissa. Vaikka akut helpottavat arkea keveydellään ja tehokkuudellaan, ne voivat aiheuttaa vakavia tulipaloja, jos niitä käytetään väärin.
Tiedote Varsinais-Suomi Pelastustoimi, 15.5.2025 12:25
Rakennusurakoitsijan ja pelastuslaitoksen edustaja paloaseman harjakaisissa..

Karhulan paloaseman harjakaisia vietettiin 14.5.2025

Karhulan uuden paloaseman harjakaisia vietettiin juhlallisissa merkeissä 14.5.2025. Rakennusprojekti on edennyt suunnitellussa aikataulussa ilman merkittäviä vastoinkäymisiä, mikä mahdollisti tämän perinteikkään virstanpylvään saavuttamisen ajallaan. Harjakaisiin kokoontui monipuolinen joukko hankkeen keskeisiä toimijoita: paikalla oli edustajia pelastuslaitokselta sekä Kymenlaakson hyvinvointialueen ensihoidosta, rakennuttajan ja urakoitsijoiden taholta sekä työmaan henkilökuntaa.
Tiedote Kymenlaakso Pelastustoimi, 15.5.2025 7:38

Turvallisuusharjoitus Jyväskylässä Suomalaisella musiikkikampuksella torstaina 15.5.

Pitkäkadulla sijaitsevalla Suomalaisella musiikkikampuksella toteutetaan torstaina 15. toukokuuta Gradian, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja viranomaisten yhteinen turvallisuusharjoitus.
Tiedote Keski-Suomi Pelastustoimi, 13.5.2025 12:17