Takaisin

Ensihoitajilla on oikeus väkivallattomaan työympäristöön

Julkaisuajankohta 18.7.2024 13.26
Tiedote
Kaksi ensihoitajaa hoitaa potilasta ambulanssissa. Potilas makaa paareilla. Potilaalle on laitettu happimaski.

Ensihoitajat kohtaavat paljon väkivaltatilanteita työssään, jossa he auttavat ihmisiä hädässä. On ehdottoman tärkeää, ettei väkivaltaa ja sen uhkaa missään olosuhteissa hyväksytä.

Ensihoitajien työssään kohtaamat väkivaltatilanteet vastaavat tämän vuoden osalta jo vuoden 2023 ennätystasoa. Vuonna 2023 uhka- tai väkivaltatilanteita kirjattiin valtakunnallisesti 363. Määrä oli kaksinkertainen verrattuna aiempiin vuosiin.

Valtaosa (87 %) näistä tilanteista johtui päihtyneiden asiakkaiden käytöksestä. Kielellinen ja henkinen väkivalta olivat yleisimpiä, mutta myös fyysinen väkivalta oli hälyttävän yleistä. Tilanteet tapahtuvat useimmiten ambulansseissa ja yksityisasunnoissa.

On ehdottoman tärkeää, ettei väkivaltaa ja sen uhkaa missään olosuhteissa hyväksytä. Pyydämme kaikkia kunnioittamaan ensihoitajien työtä ja edistämään heidän työturvallisuuttaan. Yhdessä voimme tehdä ensihoitotyöstä turvallisempaa ja miellyttävämpää.

Itä-Uusimaa

Uusimmat