Hyppää sisältöön
Takaisin

Helsingin pelastuslaitoksella aloittaa vaativiin tilanteisiin erikoistunut ryhmä

Julkaisuajankohta 31.1.2025 12.33
Tiedote
Palomiehiä ja poliiseja suojavarusteissa
Helsingin pelastuslaitos ja Helsingin poliisilaitos harjoittelevat yhdessä. Kuva: Helsingin poliisilaitos

Helsingin kaupungin pelastuslaitos kehittää etupainotteisesti pelastustoimintaa, jotta se vastaa muuttuvaa toimintaympäristöä pääkaupungin alueella. Vaativiin tilanteisiin varautumista varten pelastuslaitos ottaa käyttöön Rescue Task Force -toiminnan (RTF).

Käytännössä Helsinkiin perustetaan vaativiin tilanteisiin erikoistunut pelastusryhmä. Ryhmän jäsenet ovat hakeutuneet tehtävään vapaaehtoisesti. He ovat erikoiskoulutuksen saaneita palomies-ensihoitajia, joiden koulutuksesta on pääosin vastannut Helsingin poliisilaitos. Oppia on haettu myös ulkomailta.

Vaativiin tilanteisiin erikoistuneen ryhmän tarkoituksena on saada pelastettua potilas nopeammin kuin perinteisillä menetelmillä on aiemmin ollut mahdollista.

”Kun vaara-alueen evakuoinnista ja hätäensiavusta vastaavat erikoiskoulutetut pelastajat, poliisi voi keskittyä tehtävällä esimerkiksi kohdehenkilön kiinniottoon. Poliisi on antanut pelastajille poliisin taktista koulutusta, jotta he pystyvät suorittamaan oman tehtävänsä turvallisesti”, kertoo Helsingin poliisin johtokeskuksen johtaja, ylikomisario Patrik Karlsson.

Erikoiskoulutetut pelastajat työskentelevät poliisin suojaamina tilanteissa, joissa on vakava ulkopuolisen väkivallan uhka. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi aseiden käytöstä tilanteessa.

RTF-ryhmän suojavarusteet poikkeavat tavanomaisista pelastajan varusteista. Ryhmän jäsenet käyttävät tehtävillä ballistisia suojavarusteita, erityistä viestivälineistöä ja erilaisia evakuointivälineitä potilaiden nopeaksi pelastamiseksi.

Ryhmä kykenee myös tarvittaviin henkeä pelastaviin, välittömiin hätätoimenpiteisiin uhka-alueella. Toiminto on Helsingin alueella välittömässä lähtövalmiudessa 24/7. Ryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä pelastustoimen, ensihoidon ja poliisin kanssa. Helsingin poliisilaitos hoitaa vuosittain vajaa 200 000 hälytystehtävää, joita tapahtuu kaikkina vuorokauden aikoina.

”Ympärivuorokautinen valmius on oleellista, jotta poliisi saa erikoiskoulutetut pelastajat tehtävälle mukaan lyhyellä viiveellä”, Karlsson kertoo.

Helsingin RTF-toiminta aloitetaan vuoden 2025 kevään aikana. Vastaavaa toimintatapaa ei toistaiseksi ole muilla pelastuslaitoksilla Suomessa. Pohjoismaisista pääkaupungeista vastaavanlaista toimintaa löytyy esimerkiksi Tukholmasta, Kööpenhaminasta ja Oslosta.

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Marko Rostedt sanoo, että Rescue Task Force on toimintamalli, jollainen tulisi olla myös muilla alueilla kuin Helsingissä.

”Maailma on muuttumassa, ja pelastuslaitosten tulee seurata toimintaympäristön muutoksia aktiivisesti ja myös reagoida niihin”, Rostedt toteaa.

Lisätiedot:
Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Pelastusjohtaja Marko Rostedt
040 615 3012
marko.rostedt@hel.fi

Helsingin poliisilaitos
Johtokeskuksen johtaja, ylikomisario Patrik Karlsson
0295 471 691
patrik.karlsson@poliisi.fi

Helsinki

Uusimmat