Ukrainaan toimitettu jo 238 rekkalastillista siviilipuolen materiaaliapua
Suomi on toimittanut Venäjän laajamittaisen hyökkäyksen alusta alkaen Ukrainaan siviilipuolen materiaaliapua. Iso osa materiaaliavusta on julkisilta ja yksityisiltä tahoilta saatuja lahjoituksia. Sisäministeriö koordinoi avun lähettämistä Ukrainaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.
Suomesta on EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta toimitettu Ukrainaan jo 238 rekkalastillista materiaaliapua. Ukrainaan on lähtenyt myös yhteensä 51 ajoneuvoa, esimerkiksi ambulansseja, sammutusautoja ja linja-autoja. Mekanismin kautta myös suomalaiset asiantuntijat ovat auttaneet tilanteessa toimimalla Ukrainan rajanaapurivaltioissa, esimerkiksi Moldovassa, osallistumalla mekanismin kautta toimitetun materiaaliavun koordinoimiseen.
- Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu ja tilanne on sodan keskellä elävillä hyvin vaikea. Suomi on sodan alkamisesta lähtien toimittanut Ukrainaan äärimmäisen tarpeellista materiaaliapua, toteaa kansainvälisten asioiden johtaja Pauliina Eskola sisäministeriöstä.
Tarve siviilipuolen materiaaliavulle Ukrainassa on laajamittaista. Nyt yli vuoden jatkunut hyökkäyssota on johtanut tilanteeseen, jossa Ukrainan infrastruktuuri on kärsinyt mittavia vaurioita.
Kahovkan padon tuhoaminen on luonut erillisen akuutin avuntarpeen
- Maan infrastruktuuriin kohdistuneiden systemaattisten hyökkäysten takia tarve esimerkiksi energiasektorin avulle on akuutti. Kahovkan padon tuhoaminen 6. kesäkuuta on luonut hyökkäyssodan sisälle erillisen, akuutin tilanteen, jossa painottuvat esimerkiksi vesihuollon, ruoan, pelastuskaluston ja väliaikaismajoituksen tarve, sanoo erikoissuunnittelija Heikki Honkanen sisäministeriöstä.
Suomen lähettämän avun tarkoitus on vastata Ukrainan tarpeisiin ja viimeisimpänä Ukrainaan on toimitettu mm. energiasektorin tarvikkeita, sairaalatarvikkeita, pelastustoimen tarvikkeita ja linja-autoja.
- Ukrainan tukeminen on pitkäjänteinen prosessi, jonka ei odoteta loppuvan lähiaikoina. Sisäministeriössä kootaan uusia siviilipuolen materiaaliapulähetyksiä jatkuvasti, Eskola sanoo.
Sisäministeriö kiittää kaikkia siviilipuolen lahjoittajia näiden merkittävästä avusta. Tuki Ukrainalle jatkuu.
Lisätiedot:
Pauliina Eskola, EU- ja kansainvälisten asioiden yksikön johtaja, p. 0295 488 263, etunimi.sukunimi@gov.fi
Heikki Honkanen, erikoissuunnittelija, p. 0295 488 565, etunimi.sukunimi@gov.fi