Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

Nuohooja katolla.

Nuohouspalveluja on saatavilla entiseen tapaan

Nuohouspalvelut uudistuivat vuoden 2019 alussa, kun piirinuohousjärjestelmä ja siihen liittynyt hintasääntely loppuivat. Nuohousuudistuksen seurantaryhmän arvion mukaan nuohouspalvelut näyttäisivät toimivat pääsääntöisesti kuten ennenkin. Säädösmuutosten todellisia vaikutuksia on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida, koska nuohous toteutuu pääosin vuoden tai kolmen vuoden välein.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 26.4.2021 11:26

Suomi mukana Humanitaaristen verkostojen ja kumppanuuksien viikolla

Suomi on mukana YK:n vuosittaisella Humanitaaristen verkostojen ja kumppanuuksien viikolla 19.4.-7.5.2021. Suomen delegaation yhteisenä teemana on kokonaisturvallisuus.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 16.4.2021 14:56
Pelastaja ja auto.

Esiselvitys pelastuslain uudistamisesta lausunnoille

Sisäministeriö on lähettänyt lausunnoille pelastuslain muutostarpeita tarkastelleiden työryhmien arviointimuistiot. Esiselvityksessä arvioitiin pelastuslain säännösten toimivuutta, selkeyttä ja ajantasaisuutta. Lisäksi selvitettiin ja arvioitiin, mitä lainsäädännön muutostarpeita pelastustoimen järjestämisvastuun siirtyminen hyvinvointialueille aiheuttaa niin sanotun Sote100-lakipaketin muutosten lisäksi.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 8.4.2021 11:19
Pelastajia harjoittelemassa.

Suomi lähettää kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntija-apua Päiväntasaajan Guineaan

Sisäministeriö on päättänyt lähettää kaksi asiantuntijaa Päiväntasaajan Guinean Bataan, jossa ammusvaraston räjähdys on aiheuttanut laajoja tuhoja. Päiväntasaajan Guinea on pyytänyt kansainvälistä apua räjähdysonnettomuuden pelastustehtävissä. Pelastusopisto toimii lähetettävien asiantuntijoiden työnantajana.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 11.3.2021 8:32

Pelastuslaitosten uutiset

Sähköpotkulautoja parkkeerattuna telineisiin. Tiedote
Etelä-Savo Pelastustoimi, 26.5.2023 9:58
Etelä-Savon pelastuslaitoksen väkeä yleisötapahtumassa kesällä 2022. Tiedote
Etelä-Savo Pelastustoimi, 25.5.2023 17:04
Päivystävän palomestarin virka-auton keula. Tiedote
Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 25.5.2023 14:43
Henkilöitä sammutusvaatteissa seisomassa pelastusaseman pihalla. Tiedote
kuva paloauton varustuksesta. Tiedote
Itä-Uusimaa Pelastustoimi, 22.5.2023 13:42
Metsäpaloalue Tiedote
Itä-Uusimaa Pelastustoimi, 16.5.2023 9:29
Metsäpaloalue Myrskylässä. Tiedote
Itä-UusimaaKeski-Uusimaa Pelastustoimi, 15.5.2023 17:27

Pelastusalan uutisia

Pelastusopistosta 2.6. valmistuneet tutkinto-opiskelijat
Pelastusopisto www.pelastusopisto.fi 2.6.2023 13.16
Pieni mutta tärkeä kilpirauhanen
Pelastustieto pelastustieto.fi 1.6.2023 14.27
Minä tunnen, kuinka pelastajalisäyksen vauhti kiihtyy
Pelastusopisto www.pelastusopisto.fi 1.6.2023 12.35
Laatua pelastustoimeen
Pelastustieto pelastustieto.fi 1.6.2023 10.55
Pelastusopistolla vietetään valmistujaisjuhlaa perjantaina 2.6.
Pelastusopisto www.pelastusopisto.fi 29.5.2023 15.24
Lataa lisää tuloksia