Takaisin

Maasto on kuivaa ja syttyy herkästi - juhannuskokkoa ei saa sytyttää maastopalovaroituksen aikaan

Julkaisuajankohta 18.6.2024 13.38
Tiedote

Varsinais-Suomen pelastuslaitos kehottaa asukkaita erityiseen varovaisuuteen maastopaloriskin vuoksi. Avotulen tekeminen on ehdottomasti kielletty maastopalovaroituksen ollessa voimassa. Juhannuskokon polttamista koskevat samat säännöt kuin mitä tahansa avotulen tekoa. Nuotiota, kokkoa tai muuta avotulta ei saa sytyttää maastopalovaroituksen ollessa voimassa.

Avotulella tarkoitetaan kaikkea sellaista tulta, joka voi päästä irti ja levitä ympäristöön maapohjan tai kipinöinnin kautta. Kevytrakenteisten, suoraan maapohjalle asetettavien, helposti tuulessa kaatuvien grillien ja vastaavien muiden tulisijojen käyttö katsotaan pelastuslaissa avotulen teoksi. Niitä ovat muun muassa kertakäyttögrillit, joita ei saa käyttää maastopalovaroituksen aikana tai jos tulipalon vaara on muun syyn johdosta ilmeinen. Äkillinen tuulenpuuska saattaa olla yllättävän voimakas ja levittää liekit kauas sytytyspaikasta. Tuulen avulla pieni tulipalo leviää nopeammin isoksi ja hallitsemattomaksi. Avotulen sytyttämiseen tarvitaan aina myös maanomistajan lupa.

Ajantasaisen tiedon voimassa olevista varoituksista saa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.

Lisätietoja: päivystävä päällikkö p. 044 907 3500, pelastuslaitos.p20@varha.fi. 

Varsinais-Suomi

Uusimmat