Pelastuslaitos kehittää kuvien, videoiden ja 3D-skannausten automatisointia
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella on käynnistynyt PelaDoku-niminen kehittämishanke, jonka tavoitteena on luoda pelastuslaitoksille valtakunnallisesti yhtenäinen malli onnettomuuspaikkojen dokumentointiin.
Hankkeessa kehitetään käytäntöjä ja ratkaisuja, joilla kuvat, videot ja 3D-skannaukset voidaan tuottaa, siirtää, tallentaa ja hyödyntää nykyistä laadukkaammin ja yhdenmukaisemmin pelastustoiminnassa.
Pelastuslaitosten hälytystehtävissä syntyy runsaasti erilaista dokumentaatiota. Tietoa kertyy muun muassa kirjauksina Pronto-järjestelmään, muistiinpanoina, valokuvina, videomateriaalina, lämpökamerakuvina sekä droonien ja 3D-skannerien tuottamana aineistona. Dokumentaation määrä kasvaa jatkuvasti, mutta käytännöt, laatu ja aineiston hyödynnettävyys vaihtelevat alueittain käytössä olevien välineiden, osaamisen ja toimintatapojen mukaan.
PelaDoku-hankkeen tavoitteena on vastata näihin haasteisiin kehittämällä alusta loppuun -toimintamalli, joka kattaa dokumentoinnin onnettomuuspaikalla, tarkoituksenmukaisen kaluston, turvallisen tiedonsiirron ja tallennuksen sekä aineiston hallinnan ja haun. Malliin sisältyy myös loppukäyttäjille suunnattu koulutusmateriaali, jonka avulla toimintatapa voidaan ottaa sujuvasti käyttöön eri pelastuslaitoksilla.
Tehokkaat keinot ja kalustot kenttätyöhön
Hankkeessa kehitetään erityisesti kenttätyöhön soveltuvaa ja työaikaa säästävää dokumentointitapaa. Tavoitteena on, että laadukasta ja käyttökelpoista aineistoa voidaan tuottaa joustavasti erilaisilla välineillä aina puhelinkameroista drooneihin ja 3D-skannereihin. Samalla luodaan tiedon tallennusmalli, jonka avulla laajoista aineistomassoista löydetään oikea tieto tehokkaasti esimerkiksi hakusanojen, metatietojen ja selkeän käyttöliittymän avulla.
PelaDoku-menetelmä suunnitellaan hankkeessa valtakunnalliseen käyttöön sopivaksi ja yhteensopivaksi pelastustoimen tulevien järjestelmien kanssa. Tavoitteena on, että tekstimuotoinen tieto ja visuaalinen dokumentaatio ovat yhtenäisesti saatavilla ja tukevat pelastustoiminnan johtamista, palontutkintaa, koulutusta ja kehittämistä. Hankkeessa huomioidaan myös tiedonhallinnan vaatimukset, kuten tietosuoja, julkisuus ja aineistojen hallittu säilytys ja poistaminen.
Valmis käytettäväksi 2028
Hanke toteutetaan Varsinais-Suomen pelastuslaitoksella Palosuojelurahaston rahoituksella. Kyseessä on kaksivuotinen kehittämishanke, jossa menetelmiä pilotoidaan laajasti Länsi-Suomen yhteistyöalueella (Varsinais-Suomi, Satakunta ja Pohjanmaa). Kehitystyön etenemisestä tiedotetaan säännöllisesti pelastusalan kanavissa, ja valmis toimintamalli julkaistaan valtakunnalliseen käyttöön hankkeen valmistuttua.
PelaDoku-hankkeen tulosten tavoitteena on parantaa työturvallisuutta, palontutkinnan laatua, pelastustoiminnan tehokkuutta sekä yhdenmukaistaa toimintatapoja eri puolilla Suomea. Samalla hanke tukee pelastustoimen tiedolla johtamista ja vahvistaa valtakunnallista turvallisuutta. Hankkeen tulosten on tarkoitus olla pelastuslaitosten hyödynnettävissä vuoden 2028 aikana.
Lisätiedot:
Hankekoordinaattori
Heiko Fýr Romu
heiko.romu@varha.fi
p. +358 50 598 2211