
Liikenneonnettomuuksien määrät kasvussa Lapissa

Alkuvuodesta Lapin pelastuslaitoksella oli 1121 tehtävää. Pelastuslaitos pyrkii vähentämään onnettomuuksia tänä vuonna aloitetuilla omakotitalojen paloturvallisuuden itsearvioinneilla.
Lapin pelastuslaitoksella oli tammi-, helmi- ja maaliskuussa oli yhteensä 1121 tehtävää. Samana ajankohtana viime vuonna oli 1147 tehtävää.
Liikenneonnettomuuksien määrissä on ollut jo useamman vuoden laskeva trendi. Nyt liikenneonnettomuuksien määrä jatkoi kasvuaan samalla tavalla kuin viime vuoden lopulla. Alkuvuodesta liikenneonnettomuuksia on ollut 202.
– Liikenneonnettomuuksien määrän kasvun syynä ovat olleet heikot keliolosuhteet. Tänä talvena sää on ollut poikkeuksellisen lämmin. Tienpinnat ovat olleet liukkaina. Lisäksi meillä on ollut liikenteessä keliolosuhteisiin tottumattomia kuljettajia, kertoo pelastusjohtaja Markus Aarto Lapin pelastuslaitokselta.
Onnettomuuksissa on loukkaantunut tähän mennessä tänä vuonna 175 henkilöä ja menehtynyt kolme henkilöä.
Lappilaiset alkoivat arvioimaan kotiensa paloturvallisuutta
Pelastuslaitos tekee töitä onnettomuuksien ehkäisemiseksi. Tänä vuonna Lapissa aloitettiin omakotitalojen paloturvallisuuden itsearvioinnit. Paloturvallisuuden itsearvioinnin suoritti 3907 kotitaloutta. Noin 79 prosenttia kotitalouksista, joihin lähetettiin kehotus ja ohjeet paloturvallisuuden itsearviointiin, suoritti arvioinnin.
Pelastuslaitos tulee tekemään kesän aikana valvontaa kohteisiin, joissa paloturvallisuuden itsearviointia ei tehty kotiin lähetetystä pyynnöstä huolimatta tai itsearvioinnissa havaitaan puutteita. Pelastuslaitoksella ollaan tyytyväisiä korkeaan vastausprosenttiin, sillä arvioinnin ensisijaisena tarkoituksena on parantaa ihmisten asumisturvallisuutta.
– Pelastusviranomaisen ensisijainen tehtävä on onnettomuuksien ehkäisy. Ennaltaehkäisevällä turvallisuusviestinnällä, turvallisuuskoulutuksilla, valvonnalla ja neuvonnalla pyrimme aktiivisesti vähentämään onnettomuuksien määrää, kertoo Aarto.