
Kulottaminen ei kannata

Kulotuksen karkaamisen seurauksena voit saada sakot ja korvausvelvollisuuden. Lapin pelastuslaitos kehottaa miettimään, onko kulottaminen todella tarpeellista.
Kevätauringon kuivattamat pellot ja pientareet houkuttelevat osaa lappilaisia kulottamaan. Vaikka kulotus on ennen ollut yleinen maisemanhoitotapa, on se nykypäivänä tarpeetonta ja riskialtista. Seuraukset voivat olla tuhoisia tai vähintään kuormittaa pelastuslaitosta.
– Karanneet kulotukset ovat pelastuslaitokselle jokakeväinen ongelma. Karanneet kulotukset aiheuttavat täysin tarpeettomia, ihmisten omasta toiminnasta johtuvia pelastustehtäviä, sanoo päivystävä palomestari Pekka Siivola Lapin pelastuslaitokselta.
Kulottaminen vaatii aina sähköisen ilmoituksen ja varotoimet
Kulottajalla tulee tehdä kokonaisvaltainen arvio kulottamisen turvallisuudesta ennen kulotukseen ryhtymistä. Kulottaja vastaa täysin kulotuksen turvallisuudesta ja mahdollisista seurauksista. Leviämisriski on olemassa vielä kulotuksen jälkeenkin. Metsämaan kulotus on aina suoritettava kulotukseen perehtyneen metsäammattilaisen valvonnassa.
Kulotuksesta tai muusta runsaasti savua muodostavasta tulenteosta on aina tehtävä sähköinen tulentekoilmoitus Lapin pelastuslaitoksen verkkosivuilla. Maastopalovaroituksen aikaan kulottaminen on ehdottomasti kielletty. Pelastuslaitos voi myös kieltää kulottamisen.
Karannut kulotus voi johtaa rangaistuksiin
Jos huolimattomalla kulotuksella aiheutetaan maastopalo, voi seurauksena olla sakkoja tai jopa rikosoikeudellinen vastuu. Pelastuslaissa kielletään avotulen teko, jos siitä voi aiheutua vaaraa.
– Jokainen karannut kulotus ilmoitetaan poliisille. Huolimattomuudella aiheutetun maastopalon seurauksena voi olla sakkoja tai rikosoikeudellinen vastuu. Vahingossa aiheutettu maastopalo voi johtaa korvausvelvollisuuteen, Siivola painottaa.
Suosi turvallisempia vaihtoehtoja
Kulottamisen sijaan pihanhoitoon on olemassa turvallisempia ja ympäristöystävällisempiä vaihtoehtoja. Haravointi, niitto ja kasvijätteen kompostointi ovat hyviä keinoja siistiä pihaa. Kevätsiivouksesta kertyneitä jätteitä ei tule polttaa pihamaalla, vaan kierrättää ne asianmukaisesti. Monet jätejakeet saa kierrättää maksutta paikallisella kierrätysasemalla.