Takaisin

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen tilinpäätös on valmistunut

Julkaisuajankohta 10.3.2021 14.56

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminta jatkui poikkeuksellisena vuonna 2020 lähes normaalisti, vaikka asemien arki muuttuikin. Tämä tulee ilmi laitoksen tuoreesta tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta, jotka esitellään alueelliselle pelastuslautakunnalle 16.3.2021.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuoden 2020 tulos on 195 239 euroa ja osakaskunnille on luvassa palautuksia. Pelastuslaitos laskuttaa osakaskuntia ennakkoon talousarvion perusteella. Tilinpäätöksen valmistuttua laitos joko palauttaa ylijääneet varat tai tarvittaessa lisälaskuttaa kuntia.

Vuoden 2020 tilinpäätöksen mukaan osakaskunnille palautetaan yhteensä noin 257 000 euroa. Kunnille palautettava summa on lähes samansuuruinen kuin edellisenä vuonna.

 – Säästimme reilut 250 000 euroa osana Porvoon kaupungin säästöohjelmaa, ja muutoinkin pyrimme suitsimaan käyttömenojamme, hallintopäällikkö Marjut Helske toteaa. Jäsenkunnille palautettavan summan lisäksi pystyimme tekemään 988 000 euron suuruisen investointivarauksen, joka laskee tulevina vuosina jäsenkuntien maksuosuutta investoinneista.

Pelastuslaitos suunnittelee nostolava-auton hankintaa vuosina 2024–2025. Tämän lisäksi ajoneuvoja ja kalustoa uusitaan vuosittain.

Vuosi 2020 oli poikkeuksellinen myös pelastuslaitokselle.

 – Toimintamme jatkui pääosin normaalisti, mutta työskentelytapoja jouduttiin muuttamaan koronaepidemian takia, pelastusjohtaja Peter Johansson kertoo. Pelastuslaitoksen henkilöstö sopeutui tilanteeseen todella hienosti, kiitos heille siitä!

Laitoksen henkilökunta hyödynsi etäyhteyksiä konttorityössä sekä esimerkiksi palotarkastuksissa, mutta turvallisuuskoulutukset jouduttiin perumaan. Asemilla otettiin käyttöön tiukat hygienia- ja turvaetäisyyssäännöt. Samat järjestelyt ovat käytössä edelleen.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuoden 2020 tärkeimpiä kehitystoimia

  • Laitos osallistui Uudenmaan pelastuslaitosten yhteistyöverkoston eli Hiklu-organisaation kehittämiseen. Entistä tiiviimmän yhteistyön tuloksia nähdään toivon mukaan vuoden 2021 lopussa.
  • Laitokselle perustettiin pelastustoimen johdon tehtäväalue ja hallintopäällikön virka. Tehtäväalue vastaa muun muassa laitoksen isoista kehityshankkeista.
  • Yksi palotarkastaja on resursoitu vahvistamaan ja kehittämään korkean paloriskin asuntoihin liittyvää työtä yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa.
  • Pelastushenkilöstön työkuormaa on pyritty vähentämään perustamalla kaksi uutta palomiehen virkaa ja työvuorosuunnittelua tehostamalla. Sen sijaan määrärahoja kaksivuotiseen minimivahvuuden tarkistusprojektiin ei ollut.
  • Ensihoidossa kehitettiin mahdollisuuksia antaa asiakaspalautetta. Ensihoitotehtävien yhteydessä jaettiin käyntikortteja, jossa oli linkki sähköiseen palautekyselyyn. Tuloksiin oltiin tyytyväisiä, mutta palautemäärä olisi saanut olla suurempi. Toimivan palautejärjestelmän kehittämistyö jatkuu.

Alueellinen pelastuslautakunta käsittelee tilinpäätöstä ja toimintakertomusta vuodelle 2020 tiistaina 16. maaliskuuta 2021. Tämän jälkeen asia etenee Porvoon kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

Pelastuslautakunnan esityslista 16.3.2021