Ilotulitteiden käyttö venetsialaisten aikaan
Veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia vietetään elokuun viimeisenä viikonloppuna. Ilotulitteet ja ulkotulet ovat perinteisesti kuuluneet venetsialaisten juhlintaan.
Pirkanmaan pelastuslaitos sallii toimialueellaan eli Pirkanmaan maakunnan alueella ilotulitteiden käytön ilman pelastusviranomaiselle tehtävää ilmoitusta venetsialaisten aikaan 31.8.2024 klo 18.00–24.00. Päätös on voimassa vain taajama-alueiden ulkopuolella vesistöjen välittömässä läheisyydessä. Sopivia ilotulitteiden käyttöpaikkoja ovat aukeat alueet ja rannat, joiden läheisyydessä ei ole rakennuksia tai veneitä. Ilotulitteita käytettäessä tulee aina huomioida oma, muiden henkilöiden sekä ympäristön turvallisuus. Lisäksi on huomioitava, että vähintään kilometrin suojaetäisyys eläintiloihin ja -laitumiin täyttyy.
– Maastopalovaroituksen voimassa ollessa tai kovan tuulen aikana ilotulitteiden ampuminen on kiellettyä, muistuttaa valvontapäällikkö Tytti Oksanen. Mahdolliset varoitukset voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta.
Ilotulitteiden kanssa tulee noudattaa varovaisuutta
Alla tärkeä muistilista juhlijoille:
- Ilotulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaille ja päihtyneille on kiellettyä.
- Ilotulitteita käytettäessä suojalasien käyttö on pakollista. Myös yleisön on hyvä suojata silmänsä.
- Noudata aina tuotteen mukana tulevia käyttöohjeita käsitellessäsi ilotulitteita.
- Ilotulitteita saa käyttää ainoastaan ulkona, aukealla paikalla.
- Ilotulitteiden ampuminen parvekkeelta tai väkijoukossa on ehdottomasti kiellettyä.
- Valitse ilotulitteiden käyttöpaikka siten, ettei se aiheuta vaaraa ihmisille, rakennuksille tai ympäristölle.
- Huomioi, että ilotulitteiden ampumispaikalta on vähintään kilometrin etäisyys eläintiloihin ja -laitumiin.
- Ilotulitteita sytytettäessä on hyvä käyttää sytytyspuikkoa.
- Aina tulentekovälineitä, tulta tai ilotulitteita käsitellessä kannattaa huolehtia myös alkusammutusvalmiudesta.
Ulkotulet kuuluvat juhlaan, mutta nekään eivät ole vaarattomia
Ulkotulien sijoittelussa tulisi huomioida ainakin seuraavat asiat:
- Sijoita tulet aina palamattomalle alustalle, esimerkiksi kivi-, betoni-, metalli- tai lasialustalle.
- Sijoita tulet riittävän etäälle kulkuteistä, koska esimerkiksi keinokuituvaatteet syttyvät ja sulavat helposti.
- Aseta tulet paikkaan, jossa ne ovat suojassa tuulelta ja sateelta. Erityistä varovaisuutta tulee noudattaa foliotulien kanssa. Foliotulet kevenevät palaessaan, jolloin tuuli voi helposti siirtää niitä.
- Avotulta on aina valvottava!