Nimikemuutoksia pelastus- ja ensihoitopalveluissa
Maaliskuun alussa pelastustoimen ammattinimikkeisiin tulee muutoksia Pirkanmaalla. Taustalla on muun muassa sisäministeriön suositus virkanimikkeiden muuttamisesta sekä sukupuolten välisen tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen.
Pelastustoimen toimintaympäristö on vuosien saatossa muuttunut, ja tehtäväkenttä on monipuolistunut ja laajentunut. Muutos on kaluston ja varusteiden päivittämisen lisäksi tuonut mukanaan uudistumistarpeita myös henkilöstöön liittyvissä kysymyksissä.
– Päivitämme nimikkeemme vastaamaan nykypäivän tehtäväkenttää ja yhdenvertaisuusperiaatteita, kommentoi vs. pelastusjohtaja Teemu-Taavetti Toivonen.
Pelastusalalle on tehty tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toimintaohjelma, jolla pyritään edistämään esimerkiksi sukupuolten välistä tasa-arvoa pelastusalalla. Pelastustoimen ammattisanastossa ja -nimikkeissä edistettävä sukupuolineutraali kieli on yksi ohjelman toimenpiteistä.
Myös Pirkanmaan hyvinvointialueen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmassa moninaisuus nähdään voimavarana, ja sitä edistetään muun muassa koulutusten, osatyökykyisyyden arvostamisen ja sukupuolineutraalien nimikkeiden käyttöönoton kautta.
– Ja kun asiaa ajatellaan ihan meidän päivittäistoimintojen kautta, niin uudet nimikkeet myös kuvaavat tehtäviä hyvin, Toivonen jatkaa.
Nimikkeistä seuraavat muutokset esimerkiksi virka-asuihin ja sähköisiin materiaaleihin toteutetaan vaiheittain.
Pirkanmaan hyvinvointialueen pelastus- ja ensihoitopalveluissa otetaan 1.3.2026 alkaen käyttöön seuraavat nimikkeet:
- nykyinen nimike palomies; uusi nimike pelastaja
- nykyinen nimike ylipalomies; uusi nimike vanhempi pelastaja
- nykyinen nimike vuoroesimies; uusi nimike ruiskumestari
- nykyinen nimike paloesimies; uusi nimike pelastusryhmänjohtaja
- nykyinen nimike tilanne- ja johtokeskuksen päivystäjä; uusi nimike operaattori
- nykyinen nimike tilanne- ja johtokeskuksen päivystäjien esihenkilö; uusi nimike vanhempi operaattori
Lisätiedot:
Pelastusjohtaja
Teemu-Taavetti Toivonen
teemu-taavetti.toivonen@pirha.fi