Hyppää sisältöön
Takaisin

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto on päättänyt korottaa Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen perimiä valvontamaksuja vuoden 2026 alusta alkaen.

Julkaisuajankohta 7.1.2026 11.47
Tyyppi:Tiedote

Maksukorotuksen taustalla ovat pelastuslaitoksen kasvaneet kustannukset sekä pelastuslain mukaisen valvontaprosessin uudistaminen.

Merkittävin muutos koskee henkilö- ja paloturvallisuuden hallinnan näkökulmasta riskialttiimpia kohteita, eli niin sanottuja erityiskohteita. Näiden kohteiden valvontamaksu nousee nykyisestä 144 eurosta 432 euroon. Tuntihinta säilyy ennallaan 72 eurossa tunnilta, mutta valvontaan varattu laskennallinen aika kasvaa kahdesta kuuteen tuntiin. Uudistettua valvontamaksua voidaan tapauskohtaisesti laskea tai nostaa 432 eurosta enintään 25 prosentilla kohteen ominaispiirteiden, kuten koon ja vaativuuden perusteella. Päätös tehdään aina harkiten, eikä muutos ole automaattinen.

Annettujen korjausmääräysten valvontaan käytetään jatkossakin nykyisiä periaatteita. Niin sanottujen lievempien korjausmääräysten kohdalla käytössä oleva asiakirjavalvonta muuttuu maksulliseksi. Mikäli valvontatehtävällä havaittuihin turvallisuuspuutteisiin annetaan velvoittavia korjausmääräyksiä, niiden toteutumista valvotaan erikseen ja tästä peritään oma maksu. Jos valvottavassa kohteessa on kemikaaleja, niiden valvonta laskutetaan erikseen normaalin palotarkastusmaksun lisäksi voimassa olevan pelastuslaitoksen palveluhinnaston mukaisesti.

Valvontatehtävän laskennallisen kuuden tunnin kokonaisuus kattaa nyt koko prosessin alkaen tehtävän valmistelusta, kohdekäynnistä ja päätyen asiakirjojen laadintaan. Muutos noudattaa samalla pelastuslaitosten kansallisia linjauksia. Aiemmin valvonnasta perityn maksun muodostumisen laskennassa käytettiin kahden tunnin perusosaa ja tarvittavaa lisäosaa, mikäli tehtävän hoitamiseen menee yli kaksi tuntia. Uudessa mallissa tätä tarkastelua ei normaaleissa päivittäistapauksissa enää tarvita. 

On myös hyvä huomioida, että pienet ja keskisuuret valvontakohteet tarkastetaan harvemmin, yleensä 5–10 vuoden välein, jolloin maksun nousu jakautuu usealle vuodelle.

Lisätietoja:     Jani Kanerva 

                        pelastuspäällikkö

                        Etelä-Karjalan pelastuslaitos   

                        jani.kanerva@pelastustoimi.fi  

                         puh. 040 8247160

 

 

Etelä-Karjala

Uusimmat