Alkukesällä oli normaalia vähemmän hälytystehtäviä – helteet ja ukkoset muuttivat tilanteen
Alkuvuodesta Lapin pelastuslaitoksella oli 2064 tehtävää. Lapin rauhallinen kesä muuttui sään lämpenemisen myötä kiireiseksi pelastuslaitoksella.
Lapin pelastuslaitoksella on ollut alkuvuoden aikana 2064 hälytystehtävää. Niistä 942 tehtävää on ollut huhti-, touko- ja kesäkuun aikana. Toukokuu ja kesäkuu olivat tavanomaista rauhallisempia. Erityisesti kesäkuun tehtävämäärää todennäköisesti hillitsivät sateiset säät, sillä tehtäviä oli 54 kappaletta vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.
Eniten hälytystehtäviä aiheuttavat automaattiset paloilmoittimet ja muut tarkastustehtävät 692 kpl ja liikenneonnettomuudet 299 kpl.
Lapin rauhallinen kesä muuttui sään lämpenemisen myötä
Kesän alku oli rauhallisempi Lapin pelastuslaitoksella verrattuna pariin viime vuoteen. Toukokuun kuiva keli näytti kuitenkin pelastuslaitoksen näkökulmasta huolestuttavalta ja pelastuslaitos pyrki ennaltaehkäisemään kulotuksesta ja roskien poltosta johtuvia maastopaloja viestinnällä. Sateisen kesäkuun aikana maastopaloja ei juuri sattunut.
– Kulotuksesta johtuneita maastopaloja oli toukokuussa aikaisempia vuosia vähemmän, vaikka olosuhteet paloille olivat olemassa. Tästä täytyy kyllä kiittää lappilaisia, että suurinosa otti toukokuussa maastopalovaroituksen tosissaan. Tämä on hyvä osoitus siitä, miten tärkeää maastopalovaroituksen noudattaminen on, kertoo Lapin pelastuslaitoksen pelastuspäällikkö Harri Paldanius.
Heinäkuun helteet ja ukkoset puolestaan ovat lisänneet maastopalojen määrää Lapin alueella. Lisäksi lämmin sää on lisännyt ihmisten liikkumista ja ulkoilua, mikä näkyy pelastuslaitoksella esimerkiksi pintapelastuksina, maastopelastustehtävinä sekä liikenneonnettomuuksina.
– Kaikkeen emme pysty valistamisella vaikuttamaan, kuten luonnonilmiöihin. Nyt on erittäin tärkeää, ettei ylimääräisiä, ihmisen toiminnasta aiheutuvia onnettomuuksia syntyisi. Jokainen pystyy omalla toiminnallaan vaikuttamaan yhteiseen turvallisuuteemme, Paldanius opastaa.
Heinä-elokuun maastopalojen sammutukseen Lapin pelastuslaitos on saanut lentosammutusresursseja virka-apuna Puolustusvoimilta ja Rajavartiolaitokselta.
– Lentosammutuskyky on välttämättömyys Lapin kokoisella alueella yhtäaikaisten maastopalojen sammutukseen. Paloalueet voivat olla kaukana toisistaan sekä kaukana tiestöstä. Lentosammutuskykyä tarvitaan sammutustoimintaan, mutta myös miehistön ja kaluston nopeaan siirtämiseen. Nopealla sammutustyön aloittamisella estetään palon laajeneminen, Paldanius lisää.