Takaisin

Älä ole huolissasi, jos et kuullut väestöhälyttimen ääntä

Julkaisuajankohta 7.3.2022 15.44
Väestöhälytinlaitteisto rakennuksen katolla.
Väestöhälyttimen tarkoitus on kertoa ulkona liikkuville, että on syytä suojautua sisälle.

Maanantaina 7.3. tehdyssä väestöhälytinjärjestelmän testauksessa kaikki hälyttimet Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella eivät käynnistyneet. Toimimattomien hälyttimien sijainnit ovat laitoksen tiedossa, ja asiaa selvitetään yhdessä Hätäkeskuslaitoksen kanssa. Asukkaiden ei tarvitse ilmoittaa toimimattomista hälyttimistä.

Väestöhälyttimiä testataan koko Suomessa joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kello 12. Testauksen tarkoitus on auttaa havaitsemaan mahdollisia vikoja tai huollon tarvetta hälytinlaitteistoissa. Hälyttimiä uusitaan säännöllisesti lähes joka vuosi. Muutamia järjestelmästä poistettuja hälyttimiä on jätetty kiinteistöjen katoille.

Joskus saatat kuulla testin yhteydessä myös puheviestin. Tämä johtuu siitä, että testauksen tekee vuorokuukausina Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen tilannekeskus ja Hätäkeskuslaitos. Vain tilannekeskuksen tekemään testiin kuuluu puheviesti.

Pelastuslaitosten hälytinjärjestelmä on sijoitettu pääsääntöisesti väestötiheimmille alueille. Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen alueella järjestelmä kattaa noin 70 prosenttia alueen asukkaista. Toimialueellamme on yhteensä 38 väestöhälytintä.

Hälyttimien tarkoitus on viestiä ulkona oleville, että heidän tulee suojautua sisälle. Hälyttimien ei ole tarkoitus kuulua sisätiloihin. Älä siis ole siis huolissasi, jos et kuule hälyttimen ääntä sisälle kotiisi asti testauspäivänä.
Suomessa on monikanavainen hälytysjärjestelmä väestön varoittamista varten. Siihen kuuluvat radio, televisio, teksti-tv, 112-sovellus ja pelastuslaitosten ylläpitämä väestöhälytinjärjestelmä.

Paras tapa saada ajantasainen tieto on ladata 112-sovellus, jolloin sijaintiasi koskeva vaaratiedote tulee suoraan kännykkään. 112-sovellus on hyvä ottaa käyttöön muutenkin. Se esimerkiksi auttaa hätäkeskusta paikantamaan sinut, jos soitat hätänumeroon.

Uusimmat