Takaisin

Selvitysmies esittää pelastus- ja turvallisuusalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen perustamista

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2014 9.28
Tiedote

Suomalaista pelastus- ja turvallisuusalan tutkimusta tulee tehostaa. Tutkimuksen tulisi olla koordinoidumpaa ja tutkimusinstituutioiden tulisi tehdä enemmän yhteistyötä. Myös tutkimuksen aihealueita pitäisi voida laajentaa esimerkiksi sosiaalitieteelliseen ja palvelujärjestelmän toimivuutta ja vaikuttavuutta koskevaan tutkimukseen. Tätä esittää selvitysmies, professori ja emerituspääjohtaja Jorma Rantanen, joka on selvittänyt miten pelastustoimen tutkimustoimintaa voitaisiin tehostaa ja monipuolistaa alan uusia tarpeita vastaavasti.

Rantanen ehdottaa, että sisäministeriön alaisuuteen perustetaan pelastus- ja turvallisuusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus. Samalla Pelastusopiston ja Kansainvälisen kriisinhallintakeskuksen organisaatiota muutettaisiin yhdistämällä edellä mainittu tutkimus- ja kehittämiskeskus niiden kanssa. Näillä kolmella itsenäisellä yksiköllä olisi yhteinen johto, hallinto ja tukipalvelut, mutta ne toimisivat kuitenkin itsenäisesti omilla sisältöalueillaan.

Selvityksen taustaksi on haastateltu laaja joukko pelastustoimen, pelastuslaitosten, alan järjestöjen, tutkimuslaitosten ja naapurihallinnonalojen edustajia. Lisäksi selvityksen aikana on tutustuttu EU:n ja viiden maan pelastustoimen tutkimukseen Alankomaissa, Englannissa ja Skotlannissa, Saksassa, Ruotsissa ja USA:ssa.

Suomi voisi olla arktisen pelastustoiminnan mallimaa

Kansainvälisten ja kansallisten riski- ja uhkakuvien trendien valossa modernin yhteiskunnan pelastus- ja turvallisuustarpeet edellyttävät alan tutkimuspohjan vahvistamista. On vastattava poliittisen päätöksenteon, lainsäädäntötyön, koulutuksen, käytännön pelastustoiminnan ja hyvien käytäntöjen, riskien arvioinnin ja ennakoinnin tarpeisiin.

Kansainväliset trendit viittaavat erityisesti sosiaalitieteellisen, käyttäytymistieteellisen ja palveluorganisaatioiden ja toimintojen järjestelmä- ja toiminnallisen tutkimuksen kehittämistarpeeseen.

Uusina haasteina tutkimuksessa nähdään myös ilmastonmuutokseen liittyvien luonnonkatastrofien vaatimat pelastustehtävät, väestön ikääntymiseen ja liikkuvuuteen liittyvät tutkimustarpeet sekä uusien materiaalien ja rakenteiden edellyttämät pelastustoiminnan tutkimus- ja kehittämistarpeet. Suomen erityisosaamisen alueena voisi olla mahdollista hyödyntää maamme arktisen toiminnan osaamista.

Selvitysmiehen raportti lähtee nyt lausuntokierrokselle eri ministeriöihin, sisäministeriön hallinnonalalle sekä tutkimuslaitoksille. Se laitetaan myös kommentoitavaksi otakantaa.fi -portaaliin. Asian valmistelu etenee sisäministeriössä syksyllä.

Raportti löytyy osoitteesta:
http://www.intermin.fi/julkaisu/172014

Lisätietoja:
selvitysmies, professori ja emerituspääjohtaja Jorma Rantanen, 040 707 00 39
ylitarkastaja Jouni Pousi, sisäministeriö, 0295 488 453