Takaisin

Pohjoismainen pelastusyhteistyö tiivistyy kun viranomaisverkot yhdistyvät

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 7.2.2019 9.50
Tiedote 9/2019

Jatkossa suomalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset viranomaisverkot toimivat saumatta myös oman maan rajojen ulkopuolella. Tämä helpottaa pohjoismaisten pelastusviranomaisten keskinäistä viestintää onnettomuus- ja kriisitilanteissa. Suomen Virve-verkko ja Ruotsin vastaava Rakel-verkko yhdistyvät virallisesti 7. helmikuuta. Tätä ennen on jo yhdistetty Suomen ja Norjan sekä Ruotsin ja Norjan viranomaisverkot.

Raja-alueiden päivittäisessä yhteistyössä verkkojen yhdistämisen hyödyt näkyvät nopeasti, esimerkiksi silloin, kun on tarve pyytää naapurimaalta apua. Aiemmin viestintä viranomaisverkossa oli mahdollista vain rajan välittömässä läheisyydessä. Jatkossa viestintä esimerkiksi suomalaisessa Virve-verkossa onnistuu kaikkialla Ruotsissa tai Norjassa.

– Uudesta viranomaisverkkojen yhteydestä hyötyvät kaikki turvallisuusviranomaiset. Erityisesti se helpottaa poliisin, pelastustoimen ja sairaankuljetuksen päivittäisten tehtävien hoitamista normaalioloissa ja suuronnettomuuksissa. Tämä on merkittävä askel pohjoismaisen pelastusyhteistyön kehittämisessä, sisäministeri Kai Mykkänen toteaa.

Pohjoismainen yhteistyö onnettomuus- ja kriisitilanteissa on osoittautunut toimivaksi ja tiiviiksi.

– Viime kesän metsäpaloissa Ruotsille annettu pelastusapu näytti, että pohjoismaisten kriittisten viestiyhteyksien tarve on ilmeinen tilanteissa, joissa annetaan apua Pohjoismaiden välillä. Onneksi olimme jo aikaisemmin aloittaneet verkkojemme yhdistämisen, kertoo pelastusneuvos Janne Koivukoski.

Suomi on kunnostautunut viranomaisviestinnän kehityksessä, josta tunnustuksena on kahtena viimeisenä vuotena kriittisen viestinnän kansainvälisen vertailun ykköspaikka. Suomessa aloitettiin kehittyneen viranomaiskäyttöön tarkoitetun digitaalisen radioverkon pilottikäyttö kaksikymmentä vuotta sitten. Siitä asti viranomaisten kriittisessä viestinnässä on voitu hyödyntää Virve-verkkoa.

Lisätietoja Virve-verkosta: https://www.erillisverkot.fi/

Lisätietoja

pelastusneuvos Janne Koivukoski, p. 0295 488 420, janne.koivukoski@intermin.fi