Takaisin

Maastopalokaudella 2022 Suomi saa tarvittaessa apua ruotsalaisilta sammutuslentokoneilta ensimmäistä kertaa

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 3.5.2022 9.11
Tiedote

Suomi varautuu entistä voimakkaampiin maastopaloihin tulevaisuudessa muun muassa tekemällä yhteistyötä Pohjoismaiden ja muiden Itämeren alueen maiden kanssa. Maastopalokaudella 2022 Suomella on ensimmäistä kertaa mahdollisuus saada avuksi Ruotsin sammutuslentokoneita Euroopan unionin pelastuspalvelumekanismin kautta.

Ruotsiin on unionin pelastuspalvelumekanismin puitteissa hankittu rescEU-sammutuskoneita, joilla on vahvistettu sammutuskapasiteettia EU:ssa. Suomen ja Ruotsin pelastusviranomaisten päälliköt tapaavat Jämijärvellä 3.-4.5.

-Suomen ja Ruotsin yhteistyö ja toimivat yhteistyörakenteet ovat tärkeitä tulevaan metsäpalokauteen varautumisessa. Euroopan unionin yhteisten kapasiteettien kehittäminen on oleellista, jotta voidaan paremmin yhdessä varautua ilmastonmuutoksen mukanaan tuomiin haasteisiin, sanoo pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka.

Tapaamiseen osallistuvat Ruotsin turvallisuusviraston MSB:n Petronella Norell ja pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka sisäministeriöstä.

- Ruotsilla on kaksi metsäpalojen sammutukseen tarkoitettua lentokonetta käytettävissä rescEU-valmiusreserviin. EU on osa Ruotsin varautumista, sillä Ruotsi on osa EU:ta, ja nämä resurssit ovat käytettävissä muiden jäsenmaiden tarpeisiin. Osallistumme tähän harjoitukseen, jotta meillä on tarvittaessa yhteinen valmius Suomen kanssa, sanoo Petronella Norell, kansallisista ja pelastuspalveluoperaatioista vastaavan osaston päällikkö Ruotsin valmiusvirastosta.

Lentosammutuspäällikkökoulutusta järjestetty Jämijärvellä jo 10 vuotta

Samaan aikaan kahdenvälisen tapaamisen kanssa Jämijärvellä järjestetään lentosammutuspäällikkökoulutus jo kymmenettä kertaa. Kurssin tavoitteena on opettaa johtamaan lentosammutustoimintaa tehokkaasti ja turvallisesti. Pelastusopiston järjestämä kurssi on tarkoitettu pelastuslaitosten päällystölle sekä sammutuslentäjille.

Lisätietoja:
pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka, sisäministeriö, p. 0295 488 400, kimmo.kohvakka@govsec.fi
erityisasiantuntija Pekka Tiainen, sisäministeriö, p. 0295 488 227, pekka.tiainen@govsec.fi 
kansallisten operaatioiden ja väestönsuojelun yksikön päällikkö Petronella Norell, p. +4670 2100 677, petronella.norell@msb.se 
yliopettaja Matti Honkanen, Pelastusopisto, p. 0295 453 459, matti.honkanen@pelastusopisto.fi