Sisäministeriön pelastusosasto valmistautuu maakuntauudistukseen uudella organisaatiolla
Maakuntauudistuksen myötä sisäministeriölle tulee uusia tehtäviä. Sisäministeriö vastaa vuoden 2020 alusta muun muassa valtion ja maakuntien välisestä pelastustoimen ohjauksesta sekä maakuntien yhteisen varautumisen koordinaatiosta. Uudenlainen ohjausrooli ja uudet tehtävät edellyttävät sisäministeriön pelastusosaston rakenteiden ja prosessien uudistamista.
Pelastuslaitosten palvelutasopäätöksille haetaan yhtenäistä sisältöä ja rakennetta
Pelastustoimen palvelutasopäätösten sisältöön ja rakenteeseen haetaan yhtenäistä pohjaa. Pelastustoimen uudistushankkeen palvelutasopäätöstyöryhmä asetettiin 16. lokakuuta ja sen tulee saada työnsä valmiiksi toukokuun 2018 loppuun mennessä.
Palosuojelurahaston palkinto ympäristöystävällisen palonestoaineen kehittäjille
Palosuojelurahaston (PSR) vuoden 2017 Innovaatiopalkinnon sai Åbo Akademin kemiantekniikan laitoksen tutkimusryhmä, johon kuuluvat professori Carl-Eric Wilén, tohtorikoulutettava Teija Tirri ja projektitutkija Melanie Aubert. Innovaatiopalkinto myönnettiin työryhmälle uuden ympäristöystävällisen palonestoaineen ansiokkaasta kehittämisestä.
Ministeri Risikko: Turvallisuus edellyttää resurssien pitkäjänteistä varmistamista
Sisäisen turvallisuuden pitkäjänteinen kehittäminen edellyttää sitä, että myös turvallisuusviranomaisten resursseista päätetään pitemmällä tähtäimellä eikä aina vuodeksi kerrallaan, sisäministeri Paula Risikko totesi sisäisen turvallisuuden strategian Hyvä elämä – turvallinen arki julkistustilaisuudessa Helsingissä. Valtioneuvosto hyväksyi periaatepäätöksen sisäisen turvallisuuden strategiasta 5. lokakuuta.
— 4 Merkintöjä per sivu