Hyppää sisältöön
Kalenteri

Uutiset ja tiedotteet

paloauto

Pelastustoimelle valmisteilla toimintaohjelma onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn

Sisäministeriö on 28. tammikuuta asettanut hankkeen, jonka tarkoituksena on valmistella toimintaohjelma pelastustoimen onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn. Toimintaohjelman on tarkoitus määritellä työlle kansalliset tavoitteet ja tehdä onnettomuuksien ennaltaehkäisystä yhä vahvemmin osa pelastustoimen kaikkea toimintaa.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 4.2.2019 12:36
havumetsä

Työ harvaan asuttujen alueiden turvallisuuden edistämiseksi tiivistyy

Sisäministeriö ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) on kutsunut koolle harvaan asuttujen alueiden turvallisuutta käsittelevän asiantuntija- ja viranomaisverkoston. Työ on jatkoa aiemmalle verkostolle, joka on toiminut jo vuodesta 2014.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 1.2.2019 14:43

Työryhmä: Pelastustoimen kansainvälinen osaaminen käyttöön kotimaan onnettomuustilanteissa

Kansainvälisen pelastustoiminnan tulevaisuutta pohtinut työryhmä ehdottaa, että pelastustoimen erityisresursseja, mukaan lukien henkilöstön osaaminen, kehitetään ensisijaisesti kotimaan tarpeita varten. Samalla tiettyjä erityisresursseja kehitetään sopiviksi avunantoon ulkomaille. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi metsäpalo- ja rauniopelastusjoukkoja, esimerkkinä Suomen apu Ruotsin metsäpaloihin kesällä 2018.
Uutinen sisäministeriö Pelastustoimi, 1.2.2019 12:18
tykkylumi

Riskiarvio kartoittaa Suomen kansalliset riskit ja niiden vaikutukset elintärkeisiin toimintoihin

Suomen kansallinen riskiarvio on valmistunut. Tavoitteena on ennakoida Suomeen kohdistuvia äkillisiä tapahtumia, jotka vaativat viranomaisilta normaalista poikkeavia toimia tai jopa avun pyytämistä muilta mailta. EU:n pelastuspalvelumekanismi velvoittaa kaikkia jäsenmaita tekemään kansallisen riskiarvion. Suomen riskiarvio toimitettiin Euroopan komissiolle joulukuussa 2018.
Tiedote sisäministeriö Pelastustoimi, 31.1.2019 9:00

Pelastuslaitosten uutiset

Vuoden Stadin brankkari Harri Hopponen

Stadin brankkari 2023: ”Tunnustus on koko työyhteisölle”

Arvostettu, monitaitoinen, hyvä johtaja, osaa kuunnella, on läsnä. Muun muassa näin kollegat kuvailevat paloesimies Harri Hopposta, vuoden 2023 Stadin brankkaria.
Tiedote Helsinki Pelastustoimi, 29.9.2023 15:29
Tampereen Keskuspaloaseman pihalla pelastuslaitoksen ajoneuvokalustoa ja ihmisiä.

Tampereen Keskuspaloasema 115 vuotta

Tampereen päivänä 1.10.2023 klo 10 – 15 yleisöllä on mahdollisuus vierailla Tampereen Keskuspaloaseman kalustohallissa ja Palomuseossa. Myös Hervannan paloasema on avoinna yleisölle 10 – 15.
Tiedote Pirkanmaa Pelastustoimi, 28.9.2023 14:43

REKRY: 2 (kaksi) PALOESIMIEHEN VIRKAA

KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSESSA: julistetaan haettavaksi 2 PALOESIMIEHEN VIRKAA 9.10.2023 klo 23:59 mennessä.
Tiedote Kymenlaakso Pelastustoimi, 25.9.2023 13:19

Muutoksia väestöhälytinten kuuluvuuteen Hangon, Raaseporin ja Inkoon alueilla

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos uusii väestöhälytinlaitteistoja Hangon, Inkoon ja Raaseporin alueilla syksyn 2023 aikana.
Tiedote Länsi-Uusimaa Pelastustoimi, 25.9.2023 10:16
Pelastajia jonossa.

Pohjois-Savon pelastuslaitoksen henkilöstöä valmiussiirrolla Portugalissa

Etelä-Euroopan maastopalotilanne on muuttunut viime vuosina erittäin haasteelliseksi ilmastonmuutoksen vuoksi, lisäksi muut sään ääri-ilmiöiden aiheuttamat ongelmat ovat lisääntyneet.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 20.9.2023 21:38
Sipoon uusi pelastusasema ulkoa

Pelastuslaitos aikoo panostaa varautumiseen ja toimiviin tiloihin

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos painottaa lähivuosina toiminnassaan erityisesti varautumista yhteiskunnan muutoksiin ja häiriötilanteisiin.
Tiedote Itä-Uusimaa Pelastustoimi, 20.9.2023 10:25
Pilviä taivaalla

Syysmyräkkä tulee, oletko valmis?

Ilmatieteenlaitos on antanut tuulivaroituksen maa alueille, myös Pohjois-Karjalaan. Tuuli voimistuu ensi yöstä alkaen ja kovimmillaan puuskien ennakoidaan olevan tämän hetken ennusteen mukaan keskiviikkona 20.9.2023 puolenpäivän aikaan. Ilmatieteenlaitos ennustaa, että säätilanne on tuulen vuoksi erittäin vaarallinen. Odotettavissa on laajoja vahinkoalueita, joissa on huomattavaa raivaustarvetta. Lisäksi ennusteen mukaan odotettavissa on pitkiä sähkökatkoja, katkoja juomaveden jakelussa sekä teleliikenteessä.
Tiedote Pohjois-Karjala Pelastustoimi, 19.9.2023 17:06
Pilviä taivaalla.

Pohjois-Savoon annettu varoitus vaarallisen voimakkaasta tuulesta

Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen Pohjois-Savon alueelle vaarallisen voimakkaasta lounaistuulesta keskiviikkona 20.9. Puuskatuulet saavuttavat Pohjois-Savon tämänhetkisen arvion mukaan keskiviikkona noin klo 11–12 aikaan.
Tiedote Pohjois-Savo Pelastustoimi, 19.9.2023 16:55

Symppis-hankkeessa tuotetaan ympäristövahinkojen projektikäsikirja pelastusviranomaisille ja yhteistyökumppaneille.

Symppis-hankkeessa parannetaan pelastuslaitoksen valmiuksia ympäristövahinkojen torjuntaan. Hankkeessa tuotetaan ympäristövahinkojen torjunnan projektikäsikirja pelastusviranomaisille ja yhteistyökumppaneille.
Tiedote Satakunta Pelastustoimi, 19.9.2023 13:51

REKRY: Palomiehen (4) virka

Kymenlaakson pelastuslaitoksella on haettavana 4 avointa palomiehen virkaa 3.10 klo 23.59 mennessä
Tiedote Kymenlaakso Pelastustoimi, 19.9.2023 10:11

Pelastusalan uutisia

Kööpenhaminan keväinen elvytyssymposium
Pelastustieto pelastustieto.fi 30.9.2023 9.54
Osallistava verkko-opetus on tätä päivää!
Pelastusopisto www.pelastusopisto.fi 29.9.2023 10.49
Lievissä sähkötapaturmissa ei aina tarvita päivystyskäyntiä
Pelastustieto pelastustieto.fi 28.9.2023 17.04
Muutokset pienavustushaussa
PSR www.palosuojelurahasto.fi 27.9.2023 15.06
Koulutusmateriaalia lintuinfluenssatapausten käsittelyyn
Pelastusopisto www.pelastusopisto.fi 26.9.2023 10.52
Kansainvälinen meripelastajavaihtoviikko
Meripelastusseura meripelastus.fi 25.9.2023 11.23
Koneenruokaa
Pelastustieto pelastustieto.fi 24.9.2023 10.51
Lataa lisää tuloksia