

Suomi lähettää kansainvälisen pelastustoiminnan asiantuntija-apua Päiväntasaajan Guineaan
Sisäministeriö on päättänyt lähettää kaksi asiantuntijaa Päiväntasaajan Guinean Bataan, jossa ammusvaraston räjähdys on aiheuttanut laajoja tuhoja. Päiväntasaajan Guinea on pyytänyt kansainvälistä apua räjähdysonnettomuuden pelastustehtävissä. Pelastusopisto toimii lähetettävien asiantuntijoiden työnantajana.

Pelastustoimen valtakunnallinen ohjausjärjestelmä uudistetaan
Sisäministeriö on asettanut hankkeen pelastustoimen hallinnon uudistamiseksi. Hankkeella valmistaudutaan pelastustoimen uudistuksen toimeenpanoon kehittämällä valtakunnallista ohjausjärjestelmää vastaamaan pelastustoimen uudistuksen vaatimuksia. Tavoitteena on, että pelastustoimen järjestäminen siirtyisi kunnilta hyvinvointialueille hallitusti.
Yksitoista henkilöä palkittiin hengenpelastusmitalilla
Tasavallan presidentti myönsi yhdelletoista ansioituneelle henkilölle hengenpelastusmitalin 26. helmikuuta. Hengenpelastusmitali annetaan tunnustukseksi erittäin rohkeasta, neuvokkaasta tai oman hengenvaaran uhalla suoritetusta teosta, jolla toisen ihmisen henki on pelastettu uhkaavasta vaarasta.

112-päivää vietetään virtuaalisesti 11. helmikuuta 2021
EU:n yhteistä hätänumeropäivää vietetään 11.2.2021. Tänä vuonna kampanjaa vietetään virtuaalisesti teemalla ”turvallisuus on meidän kaikkien oikeus”.
— 4 Merkintöjä per sivu