

Ensimmäinen kansallinen säteilymittausstrategia on valmistunut
Strategian tavoitteena on, että Suomi on varautunut erilaisten säteilyvaaratilanteiden hallintaan ja parantaa säteilymittausvalmiuttaan yhteiskunnan toimivuuden sekä sen elintärkeiden toimintojen turvaamiseksi.

Uudistettu laki pelastustoimen laitteista lausunnoille
Sisäministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle luonnoksen laiksi eräistä paloturvallisuuslaitteista. Uusi laki vastaisi sisällöllisesti pääosin voimassa olevaa pelastustoimen laitteista annettua lakia ja lain nojalla annettuja asetuksia. Lain rakennetta kuitenkin selkeytettäisiin ja sääntelyä nostettaisiin asetuksista lain tasolle.

Vastuullisuusraportointi tekee näkyväksi sisäasiainhallinnon kestävän kehityksen työn
Sisäasiainhallinnon ensimmäiset vastuullisuusraportit ovat valmistuneet. Vastuullisuus kattaa hallinnonalalla niin taloudellisen, ekologisen kuin sosiaalisen vastuullisuuden.

Kokkoa ei saa sytyttää metsä- ja ruohikkopalovaroituksen aikana
Poikkeuslupia kokkojen polttamiseen ei voida myöntää. Sisäministeriö kehottaa tarkistamaan alueen ajantasaisen metsä- tai ruohikkopalovaroitustilanteen säätiedotuksesta tai Ilmatieteen laitoksen sivuilta.
— 4 Merkintöjä per sivu