Pertunmaan joukkue ylsi NouHätä-finaalissa 8. sijalle
Pertunmaan yhtenäiskoulun joukkue Etelä-Savosta sijoittui NouHätä-finaalissa todella hienosti 8. sijalle. Joukkueessa kisasivat Lotta Kapanen, Aino Räisänen ja Olivia Saukko. Paljon onnea heille!
NouHätä-pelastustaitokampanjassa oli kaikkiaan mukana 3 800 kolmihenkistä joukkuetta, joissa oli yhteensä 11 400 osallistujaa eri puolilta Suomea. Niistä finaaliin ylsi 21 joukkuetta eli yksi kunkin pelastuslaitoksen alueelta. Etelä-Savon aluekilpailussa Pertunmaan joukkue selviytyi finaaliin kymmenen koulun joukkueen joukosta.
Finaalissa kilpailu kolmen parhaan joukkueen kesken oli tiukka. Ensimmäisen ja kolmannen välillä eroa oli vain yksi piste. Onnittelut kärkikolmikolle!
1. Hämeenkyrön yhteiskoulu, Pirkanmaa
2. Lemin koulukeskus, Etelä-Karjala
3. Hermannin koulu, Varsinais-Suomi
NouHätä on valtakunnallinen 8-luokkalaisille suunnattu pelastustaitokampanja, joka lisää nuorten valmiuksia ennakoida ja estää vaaratilanteita sekä antaa taitoja toimia onnettomuustilanteissa oikein.
NouHätä-koulutusta on tänä lukuvuonna saanut 41 000 kahdeksasluokkalaista 538 yläkoulusta.
Ensi vuonna 2026 NouHätä-kampanjaa vietetään jo 30. kertaa ja luvassa on juhlahumua.