Hyppää sisältöön
Takaisin

Pelastuslautakunta käsitteli talousarviota ja palvelujen kehittämistä

Julkaisuajankohta 7.10.2025 18.26
Tyyppi:Tiedote
Ensihoitaja ja pelastustyöntekijä selkäpuolelta niin, että heidän varusteidensa selkämykset näkyvät.

Vantaan ja Keravan sekä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunta kokoontui tiistaina 7. lokakuuta.

Kokouksessa käsiteltiin Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen vuoden 2026 talousarviota toista kertaa. Pelastuslaitoksen talousarvio muodostuu kolmesta kokonaisuudesta, pelastustoimesta, ensihoidosta sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle tuotettavista palveluista, joista tässä yhteydessä tarkastellaan vain pelastustoimen osuutta.

Talousarvioon on tehty tarkennuksia muun muassa henkilöstökulujen osalta. Pelastustoimen toimintakulut, poistot ja vyörytykset ovat yhteensä 38,9 miljoonaa euroa. Maksuosuudet jakautuvat Vantaan ja Keravan sekä Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden kesken yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Talousarvioesitykseen on kirjattu myös pelastuslaitoksen keskeiset tavoitteet ja kehittämistoimet vuosille 2026–2028.

Pelastuslautakunta päätti hyväksyä osaltaan pelastuslaitoksen talousarvion vuodelle 2026 sekä esitti pelastuslaitoksen talousarvion liitettäväksi Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen vuoden 2026 talousarvioesitykseen. Lautakunta valtuutti pelastuslaitoksen talousarvion valmistelijoita tekemään hyväksyttyyn pelastuslaitoksen talousarvioon teknisiä tarkistuksia ja korjauksia. Mikäli talousarvioon tehdään merkittäviä määrärahamuutoksia, pelastuslaitoksen talousarvio tulee tuoda uudelleen pelastuslautakunnan käsittelyyn.

Kokouksessa käsiteltiin myös pelastuslaitoksen osavuosikatsausta ja omavalvontaraporttia ajalta 1.1.–31.8.2025. Katsauksessa todettiin, että palveluiden saatavuudessa on ollut alueellisia puutteita, mutta toimintavalmius on parantunut muun muassa Tikkurilan valmiusaseman käyttöönoton myötä. Vantaalle suunnitellaan kolmea uutta paloasemaa, joihin tulee tilat myös ensihoidolle. Onnettomuuksien ehkäisyn palveluiden palvelukyky on parantunut viime vuodesta lähestyen hyvää tasoa. Uusia toimintamalleja, kuten etävalvontaa ja palotuvallisuuden itsearviointia, on pilotoitu.

Pelastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen osavuosikatsauksen 2/2025 ja omavalvontaraportin 2/2025 sekä lähettää ne tiedoksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle ja HUS Akuutille.

Lisäksi kokouksessa nimettiin Mäntsälän sopimuspalokuntien neuvottelukunnan uudeksi varajäseneksi Sampo Rantanen Ohkolan VPK:sta. Hänet nimettiin Timo Leinon tilalle loppukaudeksi 31.12.2025 asti.

Esityslista verkossa

Muistio myöhemmin verkossa

Keski-Uusimaa

Uusimmat