Hyppää sisältöön
Takaisin

Pelastuslaitoksen ensihoidon yhteistoimintaneuvottelut päättyneet

Julkaisuajankohta 24.2.2025 15.00
Tyyppi:Tiedote

Tammikuun alkupuolella alkaneet yhteistoimintaneuvottelut Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidon talouden sopeuttamiseksi päättyivät 24.2.2025. HUS yhtymän pienentyneen rahoituksen vuoksi pelastuslaitoksen rahoitusvaje vuodelle 2025 on 2,04 miljoonaa euroa. Neuvottelujen aikana säästöjä kartoitettiin kattavasti, jotta vakituisen henkilöstön irtisanomiset pystyttiin pitämään mahdollisimman pieninä ja varmistamaan ensihoidon laadukas toiminta.

Säästöjä on neuvottelujen aikana onnistuttu saamaan mm. lykkäämällä uusien ensihoitoyksiköiden hankintaa sekä pienentämällä tilakustannuksia ja muita yleiskustannuksia. Lisäksi HUS yhtymän määrärahasiirto Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen ensihoidolle pienentää säästötarvetta henkilöstömenoista. 

Henkilöstökulujen säästöinä on päätetty, että määräaikaisten ensihoitajien työsopimuksia ei jatketa ja osa muuten päättyvistä työsuhteista jätetään täyttämättä. Näiden lisäksi irtisanomisuhan alla on kaksitoista vakituista hoitotason ensihoitajaa. Heille kuitenkin pystytään tarjoamaan korvaavia tehtäviä pelastuslaitoksella tai muualla Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.  

Sopeutustarpeen vaikutukset ovat pysyneet samoina. HUS yhtymän päätöksen mukaan Vantaan Ruskeasannan ja Tuusulan Jokelan ensihoitoyksiköt poistetaan 1.3.2025 alkaen valmiudesta. Lisäksi Vantaan Peijaksen ensihoitoyksikkö muutetaan ympärivuorokutisesta valmiudesta 12 tunnin valmiuteen. Järvenpäässä toimiva ensihoitoyksikkö päivystää ympäri vuorokauden jatkossa vain perjantaisin ja lauantaisin. Vähennyssuunnitelmassa on huomioitu tehtävämäärien ja ensihoitotehtävissä käytetyn ajan lisäksi myös yksiköiden asemapaikka ja pääasiallinen toimintaympäristö sekä alueen muiden ensihoitoyksiköiden sijainti. 

Seuraavien yksiköiden toimintaan ja toiminta-aikoihin ei ole suunnitteilla muutoksia: Itä-Hakkilan paloasema, Tikkurilan paloasema, Vantaankosken paloasema, Vantaan Pelastuskeskus, Klaukkalan paloasema, Keravan-Tuusulan paloasema, Järvenpään paloasema, Hyvinkään paloasema ja Mäntsälän paloasema. 

Tällä hetkellä pelastuslaitoksen ensihoitoyksiköt ovat keskimäärin 70 % toiminta-ajastaan vapaana ja valmiina ottamaan vastaan uuden ensihoitotehtävän. Vuonna 2022 luku oli 61 %. Pelastuslaitos tulee seuraamaan aktiivisesti muutoksen jälkeen ensihoitoyksiköiden toimintavalmiutta. Myös henkilöstön kuormitusta ja jaksamista seurataan tiiviisti. 

Päivystysapu neuvoo äkillisissä terveysongelmissa numerossa 116 117, ja kiireellisessä avuntarpeessa soitetaan edelleen numeroon 112. Potilaiden nopea avunsaanti turvataan tarvittaessa käyttämällä jatkossakin pelastusyksiköitä ensivasteena. Pelastusyksiköt eivät kuljeta potilaita, mutta pystyvät aloittamaan kiireellisen ensihoidon. 

Keski-Uusimaa

Uusimmat