
Päivittyvä tiedote (11.3.): Hangon ympäristövahinko

Päivitämme tähän uusimmat tiedot Hangon ympäristövahingon selvittämisestä. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos toimii tilanteessa yleisjohtajana ja koordinoi toimenpiteitä. Pelastuslaitos tekee asiassa kiinteää yhteistyötä Hangon, Raaseporin, Suomen ympäristökeskuksen, Metsähallituksen ja WWF Suomen kanssa.
Tilanne 11.3.
Hangon rantojen puhdistus valkoisesta rasvasta loppusuoralla - uusia havaintoja mm. Tvärminnen ja Tammisaaren kansallispuiston alueilla
Tammikuun lopulla Hangon rannoilla havaittujen valkoisten rasvarakeiden keräys on jatkunut useita viikkoja ja on nyt loppusuoralla. Rasvaa kerätään tällä viikolla vielä muutamissa kohteissa mantereen puolella ja muutamissa Hangon edustan saarissa.
Uusia havaintoja rasvarakeista on kuitenkin tehty mm. Raaseporin alueella sekä Hangon itäpuolisen Tvärminnen alueen saarissa. Koska rasvasta on saatu havainto myös Tammisaaren kansallispuistosta, Metsähallituksen Luontopalvelut alkaa kartoittaa rasvaesiintymiä laajemmin kansallispuiston alueella. Metsähallitus toivoo rasvahavaintoja kansallispuiston alueella liikkuvilta. Havainnoista voi kertoa: Luontoon.fi/palauteLinkki toiselle sivustolle
Rasvan kerääminen uusista kohteista on tarkoitus aloittaa niin pian kuin mahdollista, sääolot huomioiden. Metsähallituksen Luontopalvelut muistuttaa, että rasva on tärkeä siivota pois, ennen kuin muuttavat vesilinnut palaavat runsaammin alueille.
Puhdistustyö on ollut iso operaatio
Neste Oyj kertoi helmikuun alkupuolella, että valkoiset rakeet ovat peräisin Nesteen merikuljetuksista. Yhtiö hankki puhdistustöihin koneellista puhdistuskalustoa ja tilasi siivoushenkilöstöä kohteille, joihin koneet eivät pääse. Rasvan keräämisessä ovat olleet aktiivisesti mukana myös Metsähallituksen Luontopalvelut sekä sadat vapaaehtoiset, joiden työtä on koordinoinut WWF Hangon kaupungin pyynnöstä.
Neste on sitoutunut korvaamaan sellaiset vahingot, jotka ovat aiheutuneet yhtiön toiminnasta. Lisätietoja korvausten hakemisesta on saatavilla verkko-osoitteessa neste.com/fi-fi/hankovahinkoLinkki toiselle sivustolle.
Ilmoita havainnoista
Uusista havainnoista voi ilmoittaa seuraaviin osoitteisiin:
- Hanko: maankaytto@hanko.fi
- Tammisaaren kansallispuisto: luontoon.fi/palaute
- Raaseporin alue: ymparisto@raasepori.fi, miljo@raseborg.fi
Lisätiedot:
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos: palopäällikkö Clas Tallberg, p. 029 151 2112 (Tilannekeskus)
Hangon kaupunki: ympäristösuojelupäällikkö Maria Degerlund, p. 040 135 9299, maria.degerlund@hanko.fi tai kaupunginjohtaja Petra Ståhl, p. 040 135 9599, petra.stahl@hanko.fi
Metsähallitus Luontopalvelut: luonnonsuojelun erityisasiantuntija Maiju Lanki,
p. 040 596 7244, etunimi.sukunimi@metsa.fi
WWF: suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki 050 5243206 ja
meriasiantuntija Vanessa Ryan 040 763 0000
-----------------------------------
Tilanne to 31.1. klo 16
Valkoinen aine on seos luonnollisista rasvoista. Näytteestä ei ole tähän mennessä löytynyt ympäristölle tai ihmisterveydelle vaarallisia aineita. Aine voi olla haitallista eläimille, jos ne pääsevät sitä syömään. Aineen tarpeetonta ihokosketusta kannattaa välttää ja lemmikkejä ei tule päästää kosketuksiin aineen kanssa.
Valkoisen aineen kerääminen rannoilta aloitetaan perjantaina 31.1. yhteistyössä WWF:n kanssa.
Vapaaehtoisia pyydetään ilmoittautumaan WWF -nettisivujen kautta mukaan talkoisiin! Vapaaehtoisiksi toivotaan aluksi ensisijaisesti hankolaisia, jotka ovat jo valmiiksi paikkakunnalla.
Kaikkien puhdistustyöhön tulevien on ilmoittauduttava päiväkohtaisesti puhdistustöihin WWF:n verkkosivuilta löytyvän ilmoittautumislinkin kautta: wwf.fi/kalenteri Linkki toiselle sivustolle. Näin työ on turvallista, hallittua, tieto puhdistetuista alueista välittyy ajantasaisesti ja jätteiden kierrättäminen tapahtuu asianmukaisesti.
Näin ilmoittaudut
WWF kerää vapaaehtoisia tämän viikon perjantaille, lauantaille ja sunnuntaille. Päiväkohtaiset ilmoittautumiset avataan viimeistään edeltävänä päivänä klo 14. Jos puhdistus jatkuu pidempään, avataan mahdollisuus ilmoittautua vapaaehtoiseksi myös ensi viikolle. Kun ilmoittaudut vapaaehtoiseksi, sitoudut siivoustöihin kyseisenä päivänä kello klo 9.00–18.00. Voit ilmoittautua useammalle päivälle.
Osallistujien tulee olla täysi-ikäisiä ja hyvässä fyysisessä kunnossa. WWF tuo paikalle torjuntatöissä tarvittavat työkalut ja suojavarusteet. Työhön osallistuvilta edellytetään ohjeiden mukaista suojavarusteiden käyttöä. Ilmoittautuneille lähetetään tarkemmat ohjeet.
Mihin jo kerätty valkoinen aine toimitetaan Hangossa?
Hangon kaupunkilaisten jo keräämä valkoinen aine tuodaan Casinon keräyspisteeseen pe 31.1. klo alkaen.
Pelastuslaitos ja Hangon kaupunki kehoittavat edelleen välttämään liikkumista alueella, myös lemmikit tulee pitää poissa rannoilta kalojen ja aineiden lähettyviltä.
------------------------------------
Tilanne 29.1.2025 klo 17
Valkoisen aineen koostumus on laboratorioissa vahvistunut seokseksi luonnollisia rasvoja. Aine on vaaraton ihmiselle, mutta eläimille haitallinen, mikäli ne syövät ainetta.
Kalakuolemien syytä ei ole pystytty vielä selvittämään. Vesi- ja kalanäytteitä on otettu ja niitä analysoidaan laboratoriossa.
Pelastuslaitos ja Hangon kaupunki kehoittavat edelleen välttämään liikkumista alueella, myös lemmikit tulee pitää poissa rannoilta kalojen ja aineiden lähettyviltä.
Pelastuslaitos, Hangon kaupunki ja WWF suunnittelee keräystoiminnan aloittamista perjantaina 31.1.2025, jatkuen ainakin sunnuntaihin 2.2.2025 asti. Vapaaehtoiset kerääjät voivat ilmoittautua WWF:n verkkosivujen kautta kun ilmoittautuminen on avattu.
Tilanne 29.1.2025 klo 12:30
Hangon rannoilta on löytynyt toistaiseksi tuntematonta valkoista ainetta. Valkoista raetta rannalla keskustan ja Tvärminnen välillä on noin 20 km:n matkalla. Tiedustelua on jatkettu ja ainetta on havaittu myös uusilla alueilla, Tulliniemen suunnalla.
Hangon rannoille on huuhtoutunut runsaasti kuolleita kaloja, pääosin kilohaileja. Tämän johdosta alkuperäisen aineen keräämisen aloitusta joudutaan siirtämään.
Viranomaiset ovat ottaneet aineesta näytteitä ja aineen alkuperää selvitetään. Näytteitä on toimitettu laboratorioihin. Alustavan tutkimuksen perusteella, aine on lievästi haitallinen, mutta ei aiheuta välitöntä vaaraa ihmisille. Aineen koostumusta ei ole vielä saatu varmistettua laboratoriosta. Pelastuslaitos on 28.1. kokeillut erilaisia keräysmenetelmiä.
Pelastuslaitos ja Hangon kaupunki suosittelevat välttämään liikkumista alueella.