Kummun koulu voitti NouHätä!-aluekarsinnan Pohjois-Karjalassa
Kummun koulu Outokummusta voitti NouHätä!-kampanjan aluekilpailun, joka järjestettiin Uimaharjun koululla 18.3.2026. Kilpailu oli tasainen ja jännittävä, sillä mukana oli yhteensä 15 joukkuetta eri puolilta Pohjois-Karjalaa.
NouHätä!-kampanja opettaa kahdeksasluokkalaisille tärkeitä arjen turvallisuustaitoja. Kampanjassa harjoitellaan vaaratilanteiden ennakointia sekä oikeaa toimintaa onnettomuustilanteissa. Tavoitteena on vahvistaa nuorten valmiuksia toimia oikein ja auttaa muita tarvittaessa.
Tänä vuonna kampanja juhlii 30. toimintavuottaan, samalla ylitetään merkittävä miljoonan osallistujan rajapyykki. Pohjois-Karjalassa kaikki alueen koulut ovat osallistuneet kampanjaan jo kolmena vuotena peräkkäin, mikä kertoo vahvasta sitoutumisesta turvallisuustaitojen edistämiseen.
Kummun koulun joukkue jatkaa seuraavaksi valtakunnalliseen finaaliin, joka järjestetään pelastusopistolla 23.4.2026.
Onnittelut voittajille ja menestystä finaaliin!
Kuva: Laura Korkeakoski