Hyppää sisältöön
Takaisin

Keski-Uudenmaan pelastuslautakunnassa 24.4.2025 ei hyväksytty yhteistoimintasopimuksen muuttamista otto-oikeuden osalta

Julkaisuajankohta 24.4.2025 16.52

Vantaan ja Keravan ja Keski-Uudenmaan hyvinvointialueiden pelastuslautakunnassa 24.4.2025 oli käsittelyssä esitys yhteistoimintasopimuksen ja sitä kautta myös hallintosäännön muuttamisesta.

Lautakunnalle esitettiin, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallituksella olisi otto- oikeus pelastuslautakunnan päätöksiin. Otto- oikeuden käyttämisen jälkeen ennen asian ratkaisemista Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aluehallituksen tulisi kuulla Keski- Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitusta. Aikataulullisista syistä hyvinvointialuejohtajat ja aluehallitusten puheenjohtajat voisivat kuitenkin sopia kuulematta jättämisestä.

Lautakunta ei hyväksynyt tehtyä esitystä yhteistoimintasopimuksen muuttamisesta otto-oikeuden osalta.  Hallintosäännön muutoksen osalta esittelijä muutti päätösesitystään poistamalla otto-oikeusmuutoskohdan em. lautakunnan päätöksen mukaiseksi. Muilta osin hallintosäännön muutokset hyväksyttiin. Kyseessä oli lähinnä teknisiä korjauksia.


Yhteyshenkilöt

Apulaispelastusjohtaja Jussi Rahikainen, jussi.rahikainen@vakehyva.fi, 09 41 9140
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

Pelastusjohtaja Jyrki Landstedt, jyrki.landstedt@vakehyva.fi, 050 314 5385
Keski-Uudenmaan pelastuslaitos

pelastuslautakunan puheenjohtaja Mika Kasonen,, 0505114498


Keski-Uusimaa Mediatiedote

Uusimmat