Hyppää sisältöön
Takaisin

Keski-Suomessa pelastustoiminnan tehtävämäärässä hienoista kasvua vuonna 2024

Julkaisuajankohta 4.2.2025 13.13
Tiedote

Suurinta kasvua oli vuoteen 2023 verrattuna vahingontorjuntatehtävien määrässä. Ensihoidon puolella hälytystehtävien määrä jatkoi laskusuuntaansa.

Keski-Suomen pelastuslaitoksella pelastustehtäviä oli vuonna 2024 yhteensä 4 884. Onnettomuustyypeistä liikenneonnettomuus on edelleen maakuntamme yleisin: 718 tehtävää. 

– Vuositasolla tarkasteltuna liikenneonnettomuuksien määrä jatkoi kuitenkin pienentymistään, joskin laskusuunta on tasaantunut. Kannustamme jatkossakin ihmisiä tarkkaavaisuuteen liikenteessä laskevan kehityssuunnan jatkamiseksi, summaa pelastuspäällikkö Arto Ahlroos.

Vuonna 2024 onnettomuuksissa loukkaantui yhteensä 406 henkilöä, mikä on 15 enemmän kuin vuonna 2023. Onnettomuuksissa kuolleiden määrä väheni viidellä (25 henkilöä vuonna 2024).

Viime marraskuinen Jari-myrsky kasvatti Keski-Suomen pelastuslaitoksen vahingontorjuntatehtävien määrää merkittävästi. Pelkästään Jari-myrskyn aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä oli 189 kappaletta, kun tavallisesti vuositasolla kyseisiä tehtäviä on nelisen sataa. Kokonaismäärässä nousua oli vuoteen 2023 verraten 31 %.

– Pelastuslaitoksella on hyvät edellytykset vastata Jari-myrskyn kaltaisiin tehtäviin. Pelastustoiminnan johtamiskykyä saadaan laajennettua tarpeen mukaan ja resursseja hälytettyä kattavasti koko maakunnan alueelta, Ahlroos kertoo.

Ensihoidon hälytystehtävät jatkoivat vähenemistä

Vuonna 2024 Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensihoidossa suoritettiin yhteensä 36 286 hälytystehtävää. Tehtävämäärät ovat pudonneet vuoden 2023 määristä noin 15 %. Pudotus on hieman suurempi verrattuna valtakunnalliseen tasoon, joka oli noin 10 %. 

– Marraskuussa 2023 Hätäkeskuslaitos uudisti valtakunnallisesti ensihoidon tehtävien käsittelyohjetta ja pyrkii antamaan avuntarvitsijalle tarkoituksenmukaisen avun jo alkuvaiheessa. Ensihoidon kohdalla tämä näkyi tehtävämäärien kokonaismäärän sekä kiiretehtävien määrän vähenemisenä heti vuoden 2024 alusta saakka, ensihoitopäällikkö Sami Hård kertoo.

Tehtävämäärien väheneminen laski myös yksiköiden käyttöasteita: korkeimmat käyttöasteet oli Jyväskylän yksiköissä, joissa kaikissa käyttöaste oli yli 41 %. Käyttöaste kertoo, kuinka suuren osan valmiusajasta ensihoitoyksikkö on sidottu ensihoitotehtäville. Vuonna 2024 ensihoitoyksiköitä oli Keski-Suomessa päivittäin valmiudessa yhteensä 21 kappaletta. 

Ensihoito siirrettiin Keski-Suomen hyvinvointialueen organisaatiossa 1.1.2025 pelastuslaitokselta osaksi terveyspalveluita. Organisaatiomuutoksessa yhdistettiin ensihoitokeskus ja Keski-Suomen pelastuslaitoksen ensihoito, ja ensihoito sijoittuu nyt samaan palvelualueeseen päivystyksen ja osastotoiminnan kanssa. 

Yleisötapahtumien turvallisuuden valvontatoiminta edelleen kasvussa

Varautuminen ja väestönsuojelun kehittäminen Keski-Suomen maakunnan alueella ovat keskeinen pelastuslaitoksen painopistealue. 

– Vuonna 2024 evakuointisuunnitelmat uudistettiin sosiaali- ja terveystoimen, kuntien ja muiden viranomaisten kanssa sekä järjestettiin väestönsuojelu- ja varautumisen koulutuksia sekä yleisötilaisuuksia, riskienhallintapäällikkö Pauli Nurminen summaa.

Yleisötapahtumien määrän kasvu ja tapahtumaturvallisuuden valvonnan laadun kehitys lisäävät valvontatoiminnan määrää: vuonna 2024 yleisötapahtumien pelastussuunnitelmia käsiteltiin 533 kappaletta, kun vastaava luku oli vuonna 2023 432 kappaletta.

Asuin- ja vapaa-ajanrakennusten ennaltaehkäisevää valvontaa tehtiin viime vuonna tavalliseen tapaan pääosin asukkaiden paloturvallisuuden itsearviointina. Itsearvioinnin kirjeitä lähetettiin 8 367 kappaletta. Lomakkeiden palautusprosentti oli 71 % (77 % vuonna 2023). 

Lisätietoja

  • Arto Ahlroos, pelastuspäällikkö, arto.ahlroos(at)pelastustoimi.fi, p. 040 020 8970
  • Sami Hård, ensihoitopäällikkö, sami.hard(at)hyvaks.fi, p. 040 832 1510
  • Pauli Nurminen, riskienhallintapäällikkö, pauli.nurminen(at)pelastustoimi.fi, p. 050 452 403

Lisätietoa kuntakohtaisista pelastustoimen tehtävistä saa aluepalomestareilta.

 

Keski-Suomi

Uusimmat