Ajankohtaisiin

Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksella vilkas vuosi 2021

Julkaisuajankohta 17.1.2022 12.36
Palomiehiä sammuttamassa tulipaloa kerrostalon katolla
Kerrostalon katolla syttynyt tulipalo Porvoon Näsissä jäi mieleen vuodesta 2021.

Ensihoidon tehtävämäärät nousevat tasaisesti Itä-Uudellamaalla. Kukaan ei kuollut viime vuonna tulipaloissa.

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos hoiti vuonna 2021 yhteensä 2300 pelastustoimintatehtävää. Määrä vastasi aiempien vuosien keskimääräistä tasoa.

Määrällisesti suurin tehtäväryhmä olivat ensivastetehtävät, joita oli viime vuonna yhteensä 589. Nämä ovat tehtäviä, joissa pelastustoimen yksikkö kuten sammutus- tai miehistöauto osallistuu ensihoitotehtävään. Ensivastetehtäviä oli nyt selvästi enemmän kuin edellisenä vuonna, jolloin ensivasteyksiköiden käyttöä oli rajoitettu koronatilanteen vuoksi.

Tulipaloissa ei kuolonuhreja

Tulipaloja oli vuoden 2021 aikana yhteensä 217 kappaletta, joista rakennuspaloja 41. Tulipalojen määrät vastasivat aiempien vuosien keskimääräistä tasoa. Vuonna 2021 Itä-Uudellamaalla vältyttiin palokuolemilta. Iso ja pelastustöiden kannalta vaativa tehtävä oli kerrostalon kattopalo lokakuussa Porvoon Näsissä.

Yhteensä 26 tulipalosta tehtiin erillinen palontutkinta, ja lisäksi yhdessä tapauksessa annettiin virka-apua Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselle. Helsingin ja Uudenmaan alueen pelastuslaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä paitsi pelastustoiminnassa, myös esimerkiksi palontutkinnassa.

Kesällä pelastuslaitosta työllistivät tavanomaiseen tapaan maastopalot, joista muutamat olivat poikkeuksellisen kaukana tiestöstä tai muuten vaikeasti saavutettavia. Pelastuslaitoksen ja sopimuspalokuntien henkilökuntaa ja kalustoa osallistui myös Kalajoen laajan maastopalon sammutustöihin.

Vahingontorjuntatehtävien määrä oli 214, mikä vastasi aiempien vuosien keskimääräistä tasoa. Myrskypäiviä oli vuoden 2021 aikana Suomessa suunnilleen yhtä paljon kuin keskimäärin aiempina vuosina.

Paloilmoittimiin ja -varoittimiin liittyviä tarkastustehtäviä oli 285 ja muita tarkastustehtäviä 223.

Sopimuspalokuntia hälytettiin vuoden 2021 aikana varikkovalmiuteen yhteensä 149 kertaa. Hälytyksistä suurin osa koski Porvoon (68) ja Loviisaan (47) alueen sopimuspalokuntia. Asemien mukaisessa tarkastelussa varikkovalmiuteen hälytettiin useimmin Loviisan VPK (39), Borgå FBK (27), Nickby-Kyrkoby FBK (25) ja Hamarin VPK (23).

Tammikuussa ennätysmäärä liikenneonnettomuuksia

Liikenneonnettomuuksiin liittyviä tehtäviä oli vuoden 2021 aikana yhteensä 345, joista vesiliikenneonnettomuuksia kahdeksan. Kymmenen vuoden tarkastelujakson aikana liikenneonnettomuuksia koskevien tehtävien vuotuinen määrä on ollut 276–343 tehtävää vuodessa, joten kulunut vuosi oli niiden määrässä niukasti vilkkain.

Liikenneonnettomuuksia tapahtui selvästi eniten tammikuussa 2021 (51), jolloin lunta satoi usein ja runsaasti, varsinkin alueen läntisimmissä osissa. Keskimääräiseen tammikuuhun verrattuna tehtäviä oli lähes kaksinkertaisesti. Samalla tehtiin liikenneonnettomuuksia koskeva kuukausikohtainen ennätys koko pelastuslaitoksen historian aikana.

Myös joulukuu 2021 oli keliolosuhteiden puolesta vaikeaa aikaa koko alueella, mikä näkyi liikenneonnettomuuksia koskevien tehtävien määrässä.

Päivystävälle palotarkastajalle yli 1200 yhteydenottoa

Pelastuslaitoksen riskienhallinnan tehtäväalueella kirjattiin vuonna 2021 yhteensä 4220 toimenpidettä, johon sisältyy esimerkiksi palotarkastuksia ja asiantuntijalausuntoja. Paloturvallisuuden itsearviointilomake lähetettiin vuoden aikana 2397 kohteeseen. Peräti 97 prosenttia lomakkeista palautui täytettynä.

Riskienhallinta teki 89 pistokoetarkistusta itsearviointikohteissa. Päivystävälle palotarkastajalle tuli vuoden aikana 1224 yhteydenottoa.

Pelastuslaitos antoi turvallisuuskoulutusta erityisesti 8-luokkalaisille, päiväkodeille ja hoitolaitosten henkilökunnalle. Koulutuksia järjestettiin myös uusille kohderyhmille sekä esimerkiksi yleisötapahtumien yhteydessä. Koronatilanteen johdosta koulutusta annettiin etäyhteyksien kautta. Pandemiasta huolimatta vuoden 2021 turvallisuuskoulutustavoite ylitettiin (3 %) ja koulutettujen kokonaismäärä oli noin neljä prosenttia alueen asukkaista.

Ensihoidon hälytysten määrä kasvoi

Itä-Uudenmaan pelastuslaitos tuottaa ensihoitopalveluja HUS Akuutille. Pelastuslaitoksen ensihoitoyksiköt hoitivat vuoden 2021 aikana yhteensä 13 258 tehtävää. Hälytysten määrä kasvoi 9 prosenttia edellisvuodesta. Hälytysten määrä on kasvanut kolmena vuotena peräkkäin. Eniten hälytyksiä saivat Porvoossa asemapaikkaansa pitävät ensihoitoyksiköt. Kaikista hälytyksistä runsas kolmannes (38 prosenttia) oli hälytysajona hoidettavia A- tai B-tehtäviä.

Noin 42 prosentissa hälytyksistä potilasta ei kuljetettu jatkohoitoon. Nämä tilanteet johtuivat esimerkiksi siitä, että päivystyskäynnille ei ollut tarvetta, potilas voitiin hoitaa paikan päällä tai hän sai muun kyydin päivystykseen. Yli 500 hälytystä peruttiin ennen kuin yksikkö ehti kohteeseen.