Takaisin

Espoossa harjoiteltiin rauniopelastamista

Julkaisuajankohta 1.9.2023 9.23
Tiedote

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos osallistui tällä viikolla Espoossa Puolustusvoimien maavoimien ja maasotakoulun johtamaan kaksipäiväiseen PVPETO23-harjoitukseen, jossa treenattiin rauniopelastamista.

Kuvitteellisena tilanteena oli sotilaskohde, johon on kohdistunut ohjusisku. Harjoitusta varten oli sorrutettu kaksi käytöstä poistettua kerrostaloa.

Harjoituksen tavoitteena oli kehittää puolustusvoimien pelastus- ja lääkintähenkilöstön toimintaedellytyksiä erilaisissa normaali- ja poikkeusolojen onnettomuustilanteissa ja erityisesti rauniopelastamisen osa-alueella.

Puolustusvoimista harjoitukseen osallistui pelastushenkilöstöä kaikista puolustushaaroista ja logistiikkalaitokselta. Pelastuslaitokselta harjoitukseen osallistui molempina päivinä pelastusyksikkö RLU105. Mukana oli myös muutamia reserviläisiä ja puolustusvoimien yhteistyökumppaneita.

"Tämä oli poikkeuksellinen tilaisuus ja ymmärtääkseni ensimmäinen kerta, kun Suomessa päästiin harjoittelemaan sorrutetussa rakennuksessa. Oli myös tärkeää harjoitella viranomaisyhteistyötä vaativissa olosuhteissa, joissa päivittäistehtävien kaltaiset perustoimintamallit eivät välttämättä toimi", sanoo harjoitusta pelastuslaitoksen puolelta koordinoinut palopäällikkö Juha Virolainen.

Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäen mukaan Suomessa eri toimijoiden välinen yhteistyö on kansainvälisestikin ainutlaatuista.

"Suomalainen hittituote on kokonaisturvallisuus. Siinä yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehtivat yhteistyössä viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja kansalaiset yhdessä. Tämä harjoitus on mitä mainioin esimerkki siitä, mitä se tarkoittaisi tosipaikan tullen käytännössä".

Harjoitusalueella kävi tutustumassa asiantuntijoita myös muista pelastuslaitoksista.

”Rauniopelastamisen suorituskykyä pitää olla kaikkialla Suomessa, missä on rakennuksia. Olen iloinen, että paikalle oli kutsuttu pelastustoimen väkeä myös kauempaa", sanoo Ihamäki.

Harjoitukseen liittyen Puolustusvoimien komentaja, kenraali Timo Kivinen vieraili Keskuspaloasemalla. Yhteiseen harjoitusinfoon osallistui myös muuta Puolustusvoimien henkilöstöä, mm. pääesikunnan valmiuspäällikkö Janne Huusko. Tilaisuuden jälkeen siirryttiin  harjoitusalueelle, missä Kivinen suoritti komentajan tarkastuksen.

Länsi-Uusimaa

Uusimmat