Hyppää sisältöön
Takaisin

Elämän liekki -tunnustukset jaettiin viidelle sankarilliselle kansalaiselle

Julkaisuajankohta 24.6.2025 13.54
Tyyppi:Tiedote
Kolme miestä seisoo ensihoidon kenttäjohtoyksikön edessä.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos on myöntänyt Elämän liekki -tunnustuksen viidelle henkilölle, jotka ovat toimineet poikkeuksellisen rohkeasti ja esimerkillisesti hätätilanteissa. Tunnustus myönnetään teosta, joka on pelastanut ihmishengen tai estänyt vakavan onnettomuuden. Tunnustukset jaettiin Vantaan pelastuskeskuksella viime viikolla.

Uimarin pelastus kriittisellä hetkellä Mäntsälässä

Syyskuussa 2024 Katrinrannan uimarannalla Mäntsälässä henkilö joutui yllättäen hengenvaaraan uintimatkansa aikana, kun hänen kehonsa toinen puoli lamaantui. Tilanne johti hallinnan menetykseen ja toistuviin uppoamisiin. Hätähuudot kuuluivat rannalle juuri ajoissa, ja paikalla ollut mäntsäläläinen Miko reagoi epäröimättä.

Hän ui nopeasti veden varaan joutuneen luo ja sai otteen juuri kriittisellä hetkellä, estäen mahdollisesti kohtalokkaan onnettomuuden.

”Ihan kuin jonkinlaiset liskoaivot olisivat ottaneet vallan, ja sitä vain toimi ja koetti tehdä oikein”, Miko muistelee tapahtumaa.

Paikalla olleiden mukaan Mikon toiminnalla oli ratkaiseva merkitys pelastumiseen.

Työpari pelasti ojassa virran varaan joutuneen

Vantaalla tammikuun lopussa jalankulkija horjahti runsasvetiseen ojaan, jossa oli voimakas virtaus ja vaara ajautua ojarumpuun. Lähistöllä työskennelleet Leif Aho ja Kim Wessman kuulivat avunhuudot ja reagoivat nopeasti.

”Mies oli ajautunut ojarummun suulle voimakkaan virtauksen armoille. Saimme vedettyä hänet lopulta putken sivuun pois virtauksesta ja kuiville”, Aho ja Wessman kuvailevat tilannetta.

Ilman Ahon ja Wessmanin nopeaa ja päättäväistä toimintaa tilanne olisi voinut päättyä vakavasti.

Nopeaa ja määrätietoista toimintaa Flamingo Spassa

Flamingo Span uimavalvojat Janina Björkell ja Ralle Murto havaitsivat huhtikuussa työvuoronsa aikana elottoman henkilön. Tilanne vaati välitöntä reagointia, ja Björkell ja Murto hälyttivät ensihoidon välittömästi ja aloittivat elvytyksen.

”Vaikka olimme ensimmäistä kertaa samassa työvuorossa, yhteistyömme sujui saumattomasti”, Björkell ja Murto kuvailevat tapahtumia.

Elvytyksessä käytettiin maallikkodefibrillaattoria. Björkellin ja Murron antama elvytys oli ensiluokkaista, ja sen ansiosta potilas saatiin elossa sairaalaan. Toiminta osoitti ammattitaitoa, tilannetajua ja inhimillistä vastuunkantoa.

Elämän liekki -tunnustuksilla Keski-Uudenmaan pelastuslaitos haluaa osoittaa syvän kiitollisuutensa ja arvostuksensa rohkeista teoista, jotka osoittavat inhimillisyyttä ja välittämistä kanssaihmisiä kohtaan. Toivomme, että teot kannustavat muitakin kansalaisia toimimaan hätätilanteessa samoin.

Kuvassa Leif Aho, Kim Wessman ja Miko.

Keski-Uudenmaan pelastuslaitos Keski-Uusimaa

Uusimmat