Hyppää sisältöön
Takaisin

Vuodenvaihteen muutoksia sisäministeriön hallinnonalalla

sisäministeriö
Julkaisuajankohta 22.12.2025 17.02
Tyyppi:Tiedote

Vuoden 2026 alussa tulee voimaan uusia lakeja ja asetuksia. Tärkeimmät sisäministeriön hallinnonalan muutokset on koottu tähän tiedotteeseen.

Pysyvän oleskeluluvan ehdot kiristyvät 

Pysyvän oleskeluluvan edellytyksiä tiukennetaan muun muassa niin, että vaadittavaa yhtäjaksoista oleskeluaikaa pidennetään. Lisäksi hakijalta edellytetään tiukempaa nuhteettomuutta, suomen tai ruotsin kielen taitoa sekä työhistoriaa. Muutokset tulevat voimaan 8.1.2026.

Pysyvän oleskeluluvan myöntämiseksi vaadittavaa yhtäjaksoista oleskeluaikaa pidennetään neljästä kuuteen vuoteen. Kuuden vuoden oleskelun jälkeen pysyvän oleskeluluvan voi pääsääntöisesti saada hakija, jolla on tyydyttävä suomen tai ruotsin kielen taito ja kahden vuoden työhistoria. Jos ulkomaalainen on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen, yhtäjaksoinen luvallinen oleskeluaika katkeaa ja sen laskeminen alkaa alusta sitten, kun rangaistus on kokonaan suoritettu.

Kansallisen turvallisuuden yksikön tehtävät organisoidaan uudelleen

Sisäministeriö uudistaa organisaatiotaan. Kansallisen turvallisuuden yksikkö lakkautetaan vuoden 2026 alusta ja sen tehtävät jaetaan ministeriössä uudella tavalla.

Suomen turvallisuusympäristön heikentyminen on lisännyt tarvetta vahvistaa sisäministeriön panostuksia kansalliseen turvallisuuteen sekä valmiuteen ja varautumiseen liittyviin tehtäviin. Muutoksen tavoitteena on erityisesti varmistaa, että suojelupoliisin ja siviilitiedustelun ohjaus toteutuu jatkossakin laadukkaasti.

Suojelupoliisin ja siviilitiedustelun ohjaus sekä suojelupoliisia ja siviilitiedustelua koskevat muut tehtävät sijoitetaan suoraan kansliapäällikön alaisuuteen ensi vuoden alusta. Muut kansallisen turvallisuuden yksikön nykyiset tehtävät sijoitetaan ministeriön muille osastoille.

Maahanmuuttoviraston maksuihin muutoksia

Oleskelulupahakemusten käsittelymaksuja korotetaan, jotta ne vastaavat paremmin käsittelyn virastolle aiheuttamia kustannuksia. Korotukset vaihtelevat suuruudeltaan 50 eurosta 250 euroon.

Maksuja korotetaan, koska lähes kaikkien hakemusten käsittelykustannukset ovat nousseet edellisvuoteen verrattuna. Merkittävin syy kustannusten kasvuun on oleskelulupahakemusten määrän lasku, joka johtuu Suomen yleisestä taloustilanteesta. Lisäksi lakimuutokset ovat lisänneet työmäärää hakemusten käsittelyssä.

Lain mukaan julkisoikeudellisista suoritteista perittävien maksujen on lähtökohtaisesti vastattava suoritteista aiheutuvia kustannuksia.

Vastaanottoraha pysyy alennetulla tasolla ensi vuonna

Vastaanottojärjestelmän piirissä olevien vastaanottoraha ja käyttöraha pidetään hallitusohjelman mukaisesti alennetulla tasolla. Asiaa koskevan väliaikaisen lain voimassaoloa jatketaan 11.6.2026 asti.

Pysyvät muutokset vastaanottorahaa ja käyttörahaa koskevaan lainsäädäntöön tehdään osana laajempaa vastaanottolain uudistusta. Tavoitteena on, että uusi vastaanottolaki tulee voimaan viimeistään 12.6.2026.

Vastaanottoraha on suunniteltu lyhytaikaiseksi etuudeksi. Sitä myönnetään, jos henkilö on tuen tarpeessa eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllä tai muista tuloista tai varoista. 

Uusi asetus vapaaehtoisen paluun avustuksesta

Sisäministeriö on antanut asetuksen vapaaehtoisen paluun avustuksesta vuosille 2026–2027. Asetus tulee voimaan 1.1.2026. 

Uusi asetus vastaa pääosin aiempaa. Vapaaehtoisen paluun avustus on korkeampi, jos avustusta haetaan 30 päivän kuluessa ensimmäisen kielteisen turvapaikkapäätöksen tiedoksiannosta tai hakemuksen peruuttamisesta.

Hallitusohjelman mukainen avustuksen porrastus otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön vuosille 2024–2025 annetussa asetuksessa. Porrastus kannustaa poistumaan maasta mahdollisimman nopeasti ja pidättäytymään muutoksenhausta turvapaikkapäätökseen.

Poliisin ja suojelupoliisin maksuihin muutoksia

Sisäministeriö on antanut asetukset poliisin ja suojelupoliisin maksuista 1.1.–31.12.2026.

Passien hinnat alenevat hakutavasta riippuen 7–9 euroa ja henkilökorttien 6–8 euroa. Vuonna 2026 passin hinta on 48 euroa henkilökohtaisesti vireille laitettuna ja 42 euroa sähköisen asioinnin kautta. Henkilökortti maksaa 59 euroa henkilökohtaisesti vireille laitettuna ja 53 euroa sähköisen asioinnin kautta.

Osasta aseluvista on päätetty periä omakustannushintaa alempaa hintaa, joten näitä hintoja ei korotuspaineista huolimatta koroteta, vaan hinnat pysyvät vuoden 2025 tasolla. Esimerkiksi aseluvan ja rinnakkaisluvan hinnat eivät nouse, eivätkä myöskään asekeräilijöiden tai ampumaratoihin liittyvät maksut.

1.1.2026 voimaan tulevan asetuksen mukaan suojelupoliisi perii maksun myös poliisihallintoon rekrytoitavasta henkilöstä tai Poliisiammattikorkeakouluun valitusta opiskelijasta tehtävästä turvallisuusselvityksestä. Tämä muutos yhdenmukaistaa menettelyn turvallisuusselvitysten hakijoiden kesken.

Pelastusopiston maksuihin muutoksia

Asetus Pelastusopiston maksullisista suoritteista on voimassa 1.1.2026–31.12.2027. Asetukseen on lisätty sammutustekniikkakouluttajakoulutus. Sopimuspalokunnan päällikkökurssin, sivutoimisen teollisuuspalopäällikön peruskurssin ja vesipelastuskurssin hinta ei enää jatkossa sisällä majoitusta. Muutoksia on myös muiden koulutusten hinnoissa.

Vastuu palovaroittimista siirtyy rakennusten omistajille 

Palovaroittimien hankinta- ja kunnossapitovelvoitteet siirtyvät 1.1.2026 asukkaalta rakennuksen omistajalle. Vuoden 2026 alusta alkaen rakennuksen omistajan tehtävänä on huolehtia, että kaikissa asunnoissa on riittävä määrä toimintakuntoisia palovaroittimia. Asukkaan tehtävänä on ilmoittaa viipymättä rakennuksen omistajalle eli esimerkiksi taloyhtiölle palovaroittimien vioista, kuten palovaroittimen pariston loppumisesta tai laitteen vikaantumisesta.

Päivityksiä sisäministeriön asetukseen ulkoisista pelastussuunnitelmista

Sisäministeriön ulkoisia pelastussuunnitelmia koskevan asetuksen liitteenä olevaa vaarallisten aineiden kuljetukseen (VAK) käytettävien ratapihojen luetteloa on päivitetty. Vaarallisten aineiden kuljetukseen käytettävien ratapihojen luettelosta on poistettu Niiralan ja Turun aseman rataverkon alueet. Turussa VAK-liikenne siirtyy Turku tavara -ratapihalle.

Niiralan raja-aseman VAK-liikenne on päättynyt keväällä 2022 Venäjän hyökkäyssodan takia, kun EU-pakotteet katkaisivat liikenteen. Vaarallisten aineiden tilapäinen säilytys on edelleen mahdollista Niiralassa. Jos kuljetukset ja niiden määrät palautuisivat, niin Niiralan tilanne arvioidaan uudelleen.

Hyvinvointialueiden investointisuunnitelmien pelastustoimen osasuunnitelmien hyväksymiseen tarkennuksia

Pelastustoimen järjestämisestä annetussa laissa täsmennetään pelastustoimen osasuunnitelmien arviointia. Lakimuutos tulee voimaan 1.1.2026.

Investointisuunnitelmien pelastustoimea koskeva osa voidaan hylätä, jos se on ilmeisessä ristiriidassa hyvinvointialueiden valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Muutoksen tavoitteena on parantaa edellytyksiä hyvinvointialueiden valtionohjaukselle. 

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Pekka Lindroos, p. 0295 488 327, etunimi.sukunimi@gov.fi (pysyvät oleskeluluvat)
kansliapäällikkö Matti Sarasmaa, p. 0295 418 804, etunimi.sukunimi@gov.fi (kansallisen turvallisuuden yksikön tehtävät)
johtava asiantuntija Katja Kaukonen, p. 0295 488 675, etunimi.sukunimi@gov.fi (Maahanmuuttoviraston maksut) 
maahanmuuttojohtaja Sanna Sutter, p. 0295 488 200, etunimi.sukunimi@gov.fi (vastaanottolaki)
erityisasiantuntija Lydia Laine, p. 0295 488 209, etunimi.sukunimi@gov.fi (vapaaehtoisen paluun avustus) 29.12. alkaen 
neuvotteleva virkamies Johanna Kari, p.0295 488 662, etunimi.sukunimi@gov.fi (poliisin maksut)
poliisitarkastaja Seppo Sivula, p.0295 488 591, etunimi.sukunimi@gov.fi (aseisiin liittyvät maksut)
erityisasiantuntija Annina Ceder, p. 0295 488 262, etunimi.sukunimi@gov.fi (suojelupoliisin maksut)
strategia- ja ohjausyksikön johtaja Tiina Snellman, p. 0295 488 638, etunimi.sukunimi@gov.fi (Pelastusopiston maksut) 29.12. alkaen 
yli-insinööri Jaana Rajakko, p. 0295 488 435, etunimi.sukunimi@gov.fi (palovaroittimet) 7.1. alkaen
hallitusneuvos Sari Rapinoja, p. 0295 488 404, etunimi.sukunimi@gov.fi (ulkoiset pelastussuunnitelmat)
erityisasiantuntija Laura Honkonen, p. 0295 488 208, etunini.sukunimi@gov.fi (pelastustoimen osasuunnitelmat) 7.1. alkaen 

Uusimmat